tiistai 27. joulukuuta 2011

Valokuvausta


Nani kävi näpsäsemässä marraskuun lopussa meidän poppoosta kivoja kuvia, tässä muutama taidonnäyte. Jouluisiksi näitä ei voi väittää, mutta ihan kaikkeen ei valokuvaajakaan pysty :)
Kuvat (c) Naniannette.

 


Koirakuvat latasin tänne :)

maanantai 26. joulukuuta 2011

Vuosi lähenee loppuaan!

Ilmeisestikin on kiirusta pukannut, kun ei oo ehtinyt blogia päivittelemään! Treenit on menneet tosi hyvin, hyvin, huonosti ja tosi huonosti - useimmiten johtuen luonnollisesti allekirjoittaneesta. Onneksi ja 'onneksi' oon tällasta analyseeraaja tyyppiä, niin tulee ainakin pohdittua ja hakattua päätä välillä seinään ku ei vaan tajuu.. Toki tuollainen 1,5v terrieriuros ei ehkä oo se kaikkein tasasesti käyvin treenikumppani, joten ollaan molemmat haettu vauhtia niin aallonpohjilta kuin -huipuiltakin.

Cairniseurassa oltiin kettuilemassakin 4.12 ja se meni kivasti - keväällä sitten jatketaan ja ehkä kokeeseenkin...

Yritän muistella tässä taaksepäin kelaten mitä ollaan tehty viime postauksen jälkeen. Yleisesti ollaan käyty siis Sepolla maanantaisin ja Oivan treeneissä perjantaisin. Tosin Oivan treenit me on jouduttu missaamaan muutaman kerran. Kotona oon ottanut uudelleen ohjelmaan, että kaikki ruoka tulee treenistä. Kiva läträtä tuota tuota raaka mössöä :D Lisäksi ilmoittauduin Susan Garrettin 'Brilliant Recall' online-kurssille. Siitä en uskalla kauheasti blogata - aikamoiset säännöt siitä, mutta kurssi on hieno ja pohjautuu täysin peleille ja leikeille joita koiran kanssa tehdään ja rakennetaan hyvää suhdetta ja 'täydellistä' luoksetuloa :) Jotkut pelit ja leikit ovat olleet tuttuja, mutta tottakai uusiakin tulee koko ajan. Juuri pyörähti käyntiin viikko 4 (ja 16. leikki!), kolme viikkoa vielä jäljellä :).

26.12 Sepon treeneissä
Aluksi ei valoja hallissa, kun sähköt olivat poikki. Seppo sävelsi sitten jotain mitä saatiin hyvin tehtyä pimenevässä hallissa. Tehtiinpä siis kiihdyttämistä&jarruttamista = ohjaajan pysähtyminen tarkoittaa käänny luokse.
Jos lelu oli etupalkkana valmiina, hyvä kiihdytys eteen - jos ei se oli kiinni mussa (meni vähän ohi, muttei kovaa). Eli ilman etupalkkaa treeniä on tehtävä..... Samoin mun jarruttamisvihje ei merkannut Vauhdille mitään. Pieni brainstormaus pitäis tehdä nyt tästä - täytyy kotona saada treenattua tätä jossain muualla kuin kotipihassa! Oivan ohjeet pitää kaivaa esiin ja tehdä niiden kanssa tätä oikein ajatuksella. Tästä sekamelskasepustuksesta ei kukaan saa mitään selvää, mutta jokatapauksessa Vauhti leikki hyvin - muutaman kerran irtosi leikistä, mutta tuli kutsusta jatkamaan! :) Lopuksi tehtiin myös isompaa Pingviiniä (tai mersun merkkiä) + kiihdytystä kuin viimeksi ja Vauhti teki tosi hienosti joulukinkun voimalla. Etenkin olin tyytyväinen omaan kärsivällisyyteen ja siihen, että Vauhti teki mun kanssa hommia eikä leikkinyt pelkkää opportunistia :).

maanantai 19. joulukuuta 2011

Järki mukana!

19.12 Sepon treeneissä

Treenivideo

Tällä kertaa olin varustaunut täysillä sielun ja ruumiin voimilla tekemään hyvät treenit. Edelliskerran haahuilujen jälkeen päätin, että tähän tulee nyt stoppi. Niinpä sotasuunnitelma oli seuraava: Jos Vauhti selvästi valitsee häiriön minun/tehtävän sijaan (kun olen pyytänyt siltä jotain käytöstä). Eli esim. jos pyydän sen istumaan, sanon hyppy ja se sinkoaa siitä suuntaan x muiden koirien / Sepon luoksen - vien sen sanaakaan sanomatta takaisin hihnaan seinään kiinni odottamaan uutta vuoroa. Yhden kerran Vauhti teki oikein kunnon sinkoamisen, ja joutui siitä seinäään kiinni. Seuraava sessio meni ihan nappiin, se kuunteli ja leikki mageesti. Sitten seuraavalla hyvä alku, jonka jälkeen minisinkoaminen (josta seinään) ja taas jäähyn jälkeen selkeä ero keskittymisessä! Jes! Vielä kolmas sinkoaminen viimeisen session lähdöstä (rintamasuunta oli häiriöön päin), mutta minijäähyn jälkeen taas hieno loppusessio. Mä oon niin tyytyväinen, että mun käämi ei palanut kertaakaan ja mulla oli selkeä kriteeri mistä jäähy seuraa. Ja se toimi! Yritin tehdä mahdollisimman suuren eron siihen, että kun laitoin Vauhdin seinään odottamaan vuoroaan onnistuneen pätkän jälkeen.

Jäähykäytännössä pitää toki olla tosi tarkkana ja myös reilu, ja rakentaa sellasia tehtäviä, joissa koira todennäköisemmin onnistuu. Tarkka pitää olla siinä, että koira ymmärtää mistä time-out tulee ja että se tietää mitä käskyt tarkoittavat. Koiran motivaatio ei saa laskea, vaan nimenomaan nousee!

perjantai 16. joulukuuta 2011

Äly hoi, älä jätä!

12.12 Sepon treenit
Mulla oli häkki mukana, ja olin tehnyt suunnitelmaa miten treenaan sitä hallissa. Häkkileikki sujuikin tosi hyvin. Sain treenattua sitä tosi hyvin ja Vauhti kesti häiriöt hienosti. Sen sijaan sen kertainen 'mersun merkki' (=Pingviini) oli yhtä häröilyä. En tiedä missä kohtaa mulla herpaantui treeniajatus ihan täysin joten sen tietää mitä siitä seuraa. Häröilyä. Sinkoilua. Hampaiden kiristelyä. Otsasuonen kiristymistä. Aika synkin ajatuksin lähdin treeneistä, vaikkei niissä sinänsä mitään yberhuonoa ollutkaan - tuntui vaan aika voimattomalta.

Olin aluksi sitä mieltä, että ite annoin kaikkeni ja koira valitsi silti 'aina' häiriön minun sijasta. Muutaman brainstormin jälkeen tulin kuitenkin siihen tulokseen, että: "todellako annoin kaikkeni - entäs jos vain kuvittelin eikä se näkynyt koiralle ulospäin? Entäs jos se kaikkeni ei ollut sinä päivänä oikeasti kovin paljon (huonosti nukuttu yö jne.)? Näiden ajatusten ja 'Recallers' kurssin oivallusten voimalla päätin tehdä muutamat asiat ennenkaikkea itselleni selväksi.

Mulla on usein tapana käskyttää koiria samoilla sanoilla eri tilanteissa, mutta kuitenkin oletan että ne tilanteesta ymmärtävät mitä pitää tehdä. Esim. agissa sanon 'mennään' ja oletan että koira tulee ja tekee mun kanssa tehtävää. Sitten kuitenkin käytän huomaamattani samaa 'mennään' myös lenkillä tarkoittamaan ihan muuta. Päätin siis oikeasti tarkoittaa käskyilläni vain yhtä asiaa. Lenkillä en käytä enää 'mennään' koska en halua sen tarkoittavan 'vapaudu ja tee mitä huvittaa'. Samoin Vauhdin luopumiskäytöstä halusin ehdottomasti vahvistaa, ts. Vauhdin on luovuttava jostain namista/hajusta/lelusta/häiriöstä jotta se saa esim. jatkaa eteenpäin lenkillä jne. Vauhdin hihnakäytöshän on ollut aika huonolla tolalla, mutta tällä ajattelumaailmalla oon VIHDOINKIN saanut siihen jotain tolkkua (kannatti maksaa mammonaa siitä Recallers - onlinekurssista :D). Eli tein ensin ohjeiden mukaan tätä 'It's yer choice' - peliä nameilla (perusidea se että koiran itsehillintää kasvatetaan), sitten siirsin tämän lenkeille. Hihnan kiristyminen on ainakin mulle ihan mahdoton kriteeri, niinpä päätin katsoa ennemmin koiraa. Jos se käytös ei näyttänyt siltä kuin haluaisin, pysähtyisin, odottaisin että Vauhti luopuisi (yleensä hajusta) = hihna löystyy, koira rauhoittuu sekä ottaisi katsekontaktin. Ensin vapauttaisin jokaisesta katsekontaktista pian, sitten välillä vaatisin pidempää kontaktia ja välillä vapauttaisin lyhyestä. Ts. Jos Vauhti ryki / veti hartiavoimin hihnaa, pysähdyin ja odotin kontaktia ja vapautin sanalla 'Ole hyvä' = find the value (joka siis yleisesti on ne hajut maassa, joskus jäi vahvistealueelle tai tuli siihen heti takaisin). Tämä alkoi sujua tosi nopsasti (=yhden lenkin aikana!!), joten teinkin välillä niin että kun se otti kontaktin pyysinkin sen luokse ja vapautin, tai pyysin istumaan ja vapautin. Usein vapautin pelkästä katsekontaktistakin. Yllättävää kyllä Vauhti hirveän rykimisenkin jälkeen tuli luokse ja luopui hajusta ja teki pyydetyt.

Tämän ajatusmaailma lähtee siis puhtaasti valinnoista. Koiran elämä on täynnä valintoja, ihan jokapäiväisestä asioista lähtien. Otetaan esimerkiksi tämä hihnajuttu - koira valitsee olla rykimättä kun rykimisestä ei seuraa mitään. Ei siis oikeasti yhtään mitään, kaikki kiva loppuu saman tien. Ei voi edes hajuja haistella. Toisaalta sitten hihnassa hienosti kävelemisestä seuraa nameja, pääsee tekemään temppuja, saa haistella. Rykämisestä joutuu aina luopumaan ihanasta hajusta ja siihen pääsee tai sitten ei. Jos ihminen pystyy pitämään tästä oikeasti kiinni ja olemaan tarkka kriteeristään (eli rykimisellä ei pääse mihinkään), lienee itsestään selvää mitä koira valitsee. Teen siitä vaihtoehdosta, jonka haluan koiran valitsevan, niin houkuttelevan että koira todennäköisesti valitsee sen ja saa siitä 'juhlat'. Jos se ei valitse (ja se sille sallittakoon), ei seuraa mitään hyvää, mutta ei toisaalta mitään pahaakaan (ei edes hampaiden kiristelyä, sillä sille on annettu mahdollisuus kuitenkin valita) - meidän on vain otettava siitä opiksemme. Joko ympäristö oli liian häiriöinen / verrattuna omaan palkkaan liian palkkaava, tehtävä epäselvä, palkka huono, liian vaikea tehtävä tai mitä vain. Toki tekemiseen ohjaajan kanssa on ladattava hirveät määrät arvoa (= value).

Kuten huomaatte, tuli muuten pohdittua asiaa! :)
Kysy, kun et ymmärtänyt ja haluaisit ymmärtää :D

16.12 Oivan omatoimitreeneissä
Vauhti teki tosi hienosti paikallaoloa ja leikki myös! Vauhdin vapautuminen palkkauksesta otettiin nyt syyniin.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Omatekosta

7.12
Maanantaina ei oltu treenimässä, mutta keskiviikkona pääsin yksinään ( Venla mukana) hallille. Venla päätti olla se hankala tällä kertaa, siitä huolimatta Vauhti teki tosi hienosti häkkitreeniä sekä pientä radan pätkää - hauska välillä kokeilla miten se kulkee :)

9.12
Oivan treeneissä saatiin oikein yksityisopetusta. Tehtiin häkkitreeniä erilaisilla häiriöillä + luoksetuloja häkistä vaikka oli häiriöitä matkalla. Meni kivasti Vauhdissa oli vauhtia ja häkissä oli arvoa :) Muutama vauhditon häkkiin meno tosin saatiin mukaan myös.. Onneksi niitä oli kuitenkin vain muutama.
Lisäksi tehtiin siivekkeen välistämenoja, mukaanlukien takaakiertoja läheltä siivekkeitä.
Sitten tehtiin myös kiihdyttämistä niin, että Mea heitti namin meidän takaa kun lähdettiin liikkeelle - nää meni tosi hyvin. Pitää päästä tekemään isommassa tilassa!

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Cairnikettuilua



Päästiin Ristiinaan kokeilemaan kettuilua Sarin järkkäämässä Cairnkerhon tapahtumassa. Nummelassa kettuilu on sujunut kivasti varsinkin viimeaikoina, joten oli kiva päästä kokeilemaan miten Vauhti toimisi muualla. Ja hyvinhän se meni! Kettua haukkui hienosti ja putkistossakin liikkui kivasti. Meni jopa vain vähän isonnetusta ahdingostakin sisään kun keksittiin oikeat otteet :) Oisinpa malttanut itse olla vähän hiljempaa (antanut koiran työskennellä itse enempi), jotta ois voinut testata kunnolla miten hyvin työskentelee. Mutta tästä on keväällä kiva jatkaa, ehkäpä sitten jo kokeeseen saakka!

maanantai 28. marraskuuta 2011

lauantai 12. marraskuuta 2011

Derrettiläisittäin

Maanantaina pohdittiin ja ehdittiin vähän treenatakin. Pohdittiin lähinnä ohjaus'systeemin' saloja.
Oivan sivuilla on meidän opettelemaa käyty hienosti läpi: http://www.oiva-agility.com/pages/greg-derrettin-ohjausjarjestelma

Derrettin systeemissä kiihdyttämisellä ja jarruttamisella on suuri merkitys. Lainaus Oivan sivuilta: "7. Ohjaajan kiihdyttäessä, myös koiran tulee kiihdyttää vauhtiaan. Vastaavasti ohjaajan hidastaessa, koiran tulee hidastaa liikkumistaan eikä koira saa ohittaa vahvistealuetta. Ohjaajan hidastuva liike tai pysähtyminen ovat vihje tulevasta suunnanmuutoksesta, joten koira osaa mitoittaa esimerkiksi askelpituutensa sen mukaisesti."

Tässä mulla on ittellä hirveesti opeteltavaa. Kuten videoista näkyykin, se on meikäläinen jota pitää hioa!
Eli mun pitäisi kiihdyttää suoralla, hidastaa käännöksen merkiksi, pysähtyä nanosekunniksi (jotta koira tekee tiukan käännöksen) ja kiihdyttää suoralla uudestaan. Pysähtyminen ei mennyt mun kaaliin kyllä mitenkään, ehkä näiden videoanalyysien jälkeen edes vähän..
http://youtu.be/fxMKtCcIvDw
http://youtu.be/EpbwQYzcrmA
http://youtu.be/mmH7Rf5PG_g

vrt. Eevan hieno suoritus :)
http://youtu.be/jnYgt_QmRt4

Maanantaina otettiin myös vähän 2x2-ongelmaratkaisuklinikkaa. Riemulla ja Vauhdilla on tuo umpikulma vähän hukassa, mutta saatiin siihen nyt vähän tolkkua. Ainakin Riemulle, Vauhdin treeniin keskittyminen oli hiuskarvan varassa. Mutta löydettiin se mitä ollaan ajauduttu tekemään lepsusti.

Tässä vielä lentävän snautserin tyylinäyte :)
http://youtu.be/680rDMpcZWA

Muutaman päivän ajan päässä on muhinut Vauhdin vähän ei-niin-vauhdikas-olo ja meininki. Koska mulla on kokemusta Plyushista (jonka taistelutahtoa/halua/kykyä on rakennettu ku iisakin kirkkoa), haluan olla siinäkin mielessä koko ajan kuulolla Vauhdin suhteen, jotta omalla innokkuudella ja päällepäsmäröinnillä ei lannisteta Vauhti-teiniä. Alakuloisuus on ollut viime viikolla varmasti monen asian summa.
+ Tepa&Vauhti nappasivat jostain minivatsaflunssat, jotka onneksi oli parissa päivässä ohi.
+ Samoin maanantaitreeneissä on tehty nyt 'oikeasti' jotain mitä Vauhdin on pitänyt todella pohtia.
+ Samoin on tullut tehtyä vaikeita pätkiä varmaan hippasen liian pitkänä ja liian vähällä palkalla. Kotitreeneissä eikä Oivan treeneissä motivaationpuutteesta / huuhailusta nimittäin ole ollut juuri merkkiäkään. Molemmissa teen lyhyitä sessioita suurella vahvistetiheydellä.
+ 1,5vuotiasta miestä hajut vie helposti mennessään
+ Sepon treeneissä mulla ei oo ollut niin tarkkaa kriteeriä siitä, mikä on sallittavaa haahuilun suhteen. Siellä on tietysti kiva treenata mahd. paljon ns. hinnalla millä hyvänsä.

Näihin asioihin huomiota kiinnittäen treenasin torstaina kotipihassa. Otin treenikohteiksi u-putken, neliön ja 2x2-kepit. Päätin että treenaan kaikki koirat satunnaisessa järjestyksessä ja se, joka ei tee (=valitsee selvästi jotain muuta kuin mun kanssa tekemisen) kannetaan samantien ilman mitään draamaa sisälle keittiöön porttien taakse.

Kuulostaapa tämä suunnitellulta :D Sitä se ei kyllä alunperin ollut, Venla ei suostunut nukahtamaan pihalle ja ajattelin tehdä hyssyttelyn lomassa 'vähän' jotain.

Ensin tein vähän putkea ja neliötä Plyushin kanssa, meni niin hyvin! Plyush ihan innostui haukkumalla komentamaan mua ja lelua <3 :) Plyush meni odottamaan vuoroaan takapihalle.
Sitten Vauhdin vuorolla päätin tehdä vain kaksi putkeen lähetystä kumpaakin päähän. Otin Vauhdin innokkaana (=lelu kiinnosti) treenaamaan ja leikkimään, lähetin putkeen ja heitin lelun palkaksi. Vauhti vilkaisi lelua ja juoksi haistelemaan nurmikkoa vähän kauempana. Vauhti kainaloon ja keittiön portin taakse. Sitten otin Tepan intopiukeena etukuistille leikkimään ja jätin vielä ovenkin auki, että varmasti kuului.
Tepa takaisin ja Vauhdille uusi yritys. Putkeen lähetys sujui hyvin, juoksi palkkaan, repi mun kanssa hetken, päästi irti ja jäi nuuskuttelemaan maata. Jälleen Vauhti keittiöön ja treenasinkin Tepan kanssa hyvän pätkän.
Vauhdille jälleen uusi yritys ja se meni ihan nappiin! Ei yhtään feidailua.
Sitten uudestaan Plyush, sen jälkeen Vauhdille putkea ja neliötä. Ei yhtään haihattelua.
Sitten Tepa ja Plyush ja Vauhdille 2x2 -keppejä kaksi sessiota. Tein naksuttelemalla ja sain lopussa ylös pomppaavan cairnin.. Hmh, ehkä se unohtaa sen osuuden ens kerraksi :D Mutta otin siis vähän taakse päin, ja tein pelkkää yhtä porttia 'kaikista' kulmista ja sitten myös portti suorana myös. Jospa se siitä, pitäis ehtiä tätä vaan treenaamaan paljon enempi.

Näillä eväillä kohti ensi viikon treenejä!

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Pieni piiri pyörii...

Alisa on innostunut kuvauksesta, tässä Vauhdin noheva nokka.
Maanantaina tehtiin ympyrätreeniä; u-putki - hyppy - hyppy - u-putki - hyppy - hyppy jne. Koiran tehtävä oli edetä omalla kehällään ja ohjaajan omallaan. Ohjaajan piti kiinnittää huomiota, ettei ympyrän sisäkehällä oleva käsi laske alemmas kuin ohjaava käsi, varsinkin kun kiihdyttää ympyrässä (sillä koira tulee helposti sen käden puolelle joka on alimpana takaapäin katsottaessa ja tässä tapauksessa koiran piti pysyä ulkokehällä).
Vauhti oli toisaalta ihan tosi makee, mutta toisaalta huomasi miten kesken se vielä on. Pari ekaa kierrosta (muutama palkkaus välissä) meni hyvin. Sitten Vauhti meni putken jälkeisistä hypyistä helposti ohi. Tähän auttoi se, että odotin putken suulla ja kiihdytin kuten palkallejuoksussa hyppyosuuden ja sitten putkeen ja sieltä taas kiihdytys jne. Eli tätä etenemistreeniä pitää todella tehdä! Ympyrän suunnalla ei ollut merkittävää eroa, lopuksi tehdyssä pätkässä olin auttamattomasti liian hidas, mutta mun jäädessä taakse Vauhti silti eteni hypyn ja putken itsekseen - jes! Ehkä kun on nyt harjoiteltu valssia ja sitä että Vauhdin pitää katsoa mua (+ kääntyä mun mukana), niin se yrittää lukea mua koko ajan käännöksen tiimoilta. Samaten se ei varmaan kestänyt että jätin sen vähän liian taakse = epävarmuus iskee.

Nyt siis etenemistä ja irtoamista on taas harjoiteltava! Samaten pitää kiinnittää huomiota tuon itsevarmuuden ylläpitämiseen, eli tarkkailtava koiraa tarkasti.
Tein treeneissä myös rengasta ja maarimoja, kummatkin sujuivat tosi kivasti.

Tällä viikolla oon tehnyt kotipihassa ja parilla lenkillä pikkutreenejä. Kotona oon treenannut putkea (että sais siihen paremmin imua) ja 2x2 -keppejä. Kepeissä on nyt joku häikkä umpikulmassa, pitää videoida ja katsoa sitä tarkemmin. Lenkeillä oon treenannut puiden kiertämistä ympyränä ja valssin kanssa.

Lisäyksenä muutama treenivideo, valitettavasti just noi mun mainitsemat pätkät eivät tallentuneet.
http://youtu.be/3ePXbt1CIYM
http://youtu.be/iSu1PForSTo

lauantai 29. lokakuuta 2011

Oivaa varten

.. eiku elämää varten ;)

Takaosatreeniä osa 1 ja osa 2
Pysäytyskontaktitreeniä

Oivan treeneissä treenattiin tällä viikolla ympyrätyöskentelyä, leikkimistä ja Push back & jam - leikkiä.

Päivitin hyppytreenikurssi postaukseen videon myös koko kurssin osalta:
http://vauhdikasta.blogspot.com/2011/08/elokuu.html

Kettuilua x2

18.10
Kokeiltiin ekaa kertaa suoraan luolaston päästä sisään, joutui vähän tuuppaamaan ja se teki Vauhdista selvästi tahmeamman. Mutta pääsi kuitenkin vauhtiin ja meni ekaa kertaa madalluksetkin. Ei tarvinnut kuin vähän pesäluukun avausta, että pääsi madalluksista. Vähän jäi kuitenkin mietteliäs olo tästä kerrasta.

25.10
Luolaston päästä laittaminen ei sujunut, joten haukutettiin Vauhtia ensin hakupesällä. Sitten into päällä koklattiin säädettävää ahdinkoa ja siitähän se Vauhti suorastaan juoksi luolastoon! JES! Muutama madallus luolastossa ja sitten toisen kerran heti perään uudestaan luolastoon. Sitten annettiin Vauhdin tehä vähän pidempään töitä ja sehän teki! Liikkui hyvin, jaksoi ja haukkui. Ite olin kyllä tyytyväinen ja Eerokin oli sitä mieltä että on taas kehittynyt. Ens kerralla säädettävää ahdinkoa sitten vaan vähän pienemmällä, ehkä tää tästä! :)

17.10 & 24.10 Sepon treeneissä

17.10
Tämän päivän treenit meni jotenkin vähän hassusti. Vauhti teki ihan hyvin, mutta oli enemminkin vain fyysisesti läsnä. Lyyli-käppänä oli treeneissä mukana ja Riemu pois, samoin Tarja oli treeniseurana muutaman omatoimikerran jälkeen. Tehtiin kuitenkin pituus + hyppy + u-putki, joista putki meni tosi hienosti, samoin sitten hyppy + u-putki. Pituus tuottikin sitten harmaita hiuksia, Vauhti hyppäsi pituuden, ohitti hypyn ja juoksi putkeen.. Eli jotenkin erilainen este sai sen hämilleen ja juoksemaan enempi mussa kiinni. Saatiin tämä kuitenkin onnistumaan näkyvällä palkalla hypyn takana, ennen putkea. Ensi kerraksi siis tehotreeniä erikoisille hypyille, niitä on tehty liian vähän.
Leikkiminenkin oli vähän niin ja näin, paremminkin on kyllä tehty..

24.10
Nämä treenit meni jo vähän paremmin, tehtiin rengasta (joka sujui aivan tajuttoman sairaan makeesti!), muuria ja pituutta. Muurissa ei sinänsä ollut mitään ongelmaa, Seppo toimi vain älyttömän vaikeana häiriönä. Jos Seppo meni sivuun (eli ei ollut esteen takana), Vauhti pinkaisi sinne kahdesti. Sitten Seppo siirtyi takaisin esteen taakse ja Vauhti pinkoi silti sinne missä Seppo oli ollut... Hmm.. Ku aina ymmärtäis. Lelu toimi kyllä ihan hyvin, mutta ei ollut mikään super.
Pituuskin sujui, eli yksittäisenä näissä ei ole ongelmaa.

maanantai 10. lokakuuta 2011

Sepon treeneissä ilman Seppoa

Treenattiin tänään Eevan kanssa 'extra'vuorolla Sporttiksella.

Tehtiin Vauhdin kanssa keinua ja ulkokulmaa, meni kyllä tosi hienosti! Kivaa kun välillä loksahtelee palikat kohalleenkin :)

- Keinun ylösmeno maksi-pöydän päällä. Eka jakso meni vähän hapuillessa, mutta Vauhti jaksoi kuitenkin yrittää koko ajan. Toinen jakso meni jo paremmin, tässä siitä videot - ohjaaja vas. puolella ja oik. puolella keinua. Tätä pitää päästä harjoittelemaan, sillä tuntui olevan vieläkin aika jännää.

- Ulkokulma sujui valssillakin (ja ilman jos ohjaaja unohti kääntyä..) jo kivasti, videot tästäkin: käännös oikealle ja käännös vasemmalle. Ens kerralla sitten isommalla välillä!

Lisäystä:
Tuli nimittäin ilmi, että joku lukee näitä mun postauksia! :D Eli tuota ulkokulmaa varten on opeteltu ensin sitä palkallejuoksua ihan suoraan, eli pitää osata mennä ensin eteenpäin täysiä, että voi sitten tehdä myös käännöksen täysiä. Palkallejuoksua suoraan on hyvä pitää yllä koko ajan, hyppyjen kanssa sekä tasamaalla + niin että lelu (+avustaja?) on valmiina että niin että lelu ilmestyy sinne eteen. Lisäksi tosta videosta huomaa myös sen, että mun palkkaus on aivan myöhässä, pitäisi palkata heti kun koira laskeutuu ja laskeutumispaikan suuntaisesti. Tämä nootti siis myös itselleni seuraaviin treeneihin.

perjantai 7. lokakuuta 2011

Treenivideoita

Koroketreeniä:
http://youtu.be/TdU4ldUyzhE


Häkkileikki
Mä jouduin tekemään Vauhdille aika monta sessiota pelkästään häkkiin menemistä muutaman päivän ajan, mutta sainpas sheippausharjoitusta myös.
Tänään häkkiin meneminen näytti tältä:
http://www.youtube.com/watch?v=nOyDWPG_jD8

Sitten tein ekaa kertaa itse häkkileikkiä eli oven sulkemista ja avaamista.
http://www.youtube.com/watch?v=P6LJxTN2eHc
Kuten huomaatte Vauhti ei ole niin innoissaan asiasta ja namitkin menee huonommin alas. Treenasin muuta edellisen videopätkän ja tämän pätkän välissä - liikaa aivojumppaa? Ajattelin ensin, että liian huonot namit mutta häkkileikin jälkeen treenasin vielä vähän missä oli vauhtia ja meininkiä ja samat namit upposi kuin häkä. 
Täytyy tehdä tätä vielä enempi ja tiheämmällä vahvistetiheydellä.

Extratreeni 7.10

Kävin innokkaana treenamassa Sporttiksella myös perjantaina - ja kyllä kannatti! Venla oli mukana, mutta nukkuikin koko treeniajan autossa, joten ei ollut Vauhdillekaan häiriöksi. Treenasin kaikki kolme hurttaa ja kyllä oli hiki! Tein kaikkien kanssa ihan pieniä pätkiä, ensin vauhdikkaita - sitten naminysväystä - sitten taas vauhdikasta.

Vauhti teki aina viimeisenä, ja se kyllä motivoi sitä.
- Avokulma sujui kuin häkä, lelupalkka oli ihan paras. Ekasta tuli hassi, yritti oikoa > ei palkkaa, mutta seuraava sujuikin jo tosi hienosti. Tein muutaman lisäksi valssilla. Lentävällä lähdöllä sujui parhaiten, vapautussanalla Vauhti jää tuijottelemaan mua ja liikkuu tahmeasti eteenpäin jos en liiku / liikun liian vähän. Juoksuvauhdin hidastaminen ei tällä kertaa haitannut niin pahasti. Sitten tein muutaman kerran suora putki + vino hyppy - pätkää. Tämäkin meni oikein jouhevasti.
- Hyppysanan - treenaamista: avokulmassa totesin hyödylliseksi että olisi hyppykäsky, vaikka muuten yritän niitä välttää. Tämä sujui jo heti ihan mukavasti, vähän epävarmuus iski välillä sekä koiraan että minuun mutta hyvin sujui kummaltakin puolelta.
- Palkallejuoksu + 2 hyppyä: Ensin lelu näkyvillä, sitten se ilmestyi vasta 'tyhjästä'. Tämä muistui Vauhdille heti mieleen ja lelun puuttuminen vikan hypyn takaa ei haitannut yhtään. Muistin tehdä kummaltakin puolelta + lentävänä lähtönä & vapautussanan kanssa. Vapautussanan kanssa sujui jo paremmin, mutta tarttee treeniä. Eli istumisesta jää helposti tuijottelemaan mua.

Sepon treeneissä 3.10.11

- Tehtiin ekaa kertaa neliötä littanan A:n päällä.
Riemu näyttää mallia
Tämä sujui Vauhdilta hyvin. Se meni kuin juna; ihan muutama huti, suurinosa hyviä ja muutama ihan todella hieno pomppu suoraan neliöön. Vikassa sessiossa se rupesi väistämään neliötä tuolta hypyiltä päin tultaessa. Toisesta suunnasta ei mitään ongelmaa. Vika lienee siitä että palkkasin turhan sivuun, mutta olisihan sen pitänyt hakea se silti.. Mene ja tiedä - ens kerralla uusiksi.

- Lisäksi avokulman harjoittelua kolmella hypyillä, johon myös valssi. Viimeksi tämä ei mennyt niin hyvin, mutta nyt paremmin. Tosin kakkoshypyn suorittaminen tuotti muutaman kerran vaikeuksia. KOTILÄKSYNÄ palkalle juoksua pitää muistaa harjoitella, myös niin että palkka ilmestyy eteen.

Ohjaaja ei muista kääntyä,
mutta koira kääntyy hienosti!
Täysillä eteenpäin!

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Superrrrtreeniä!

Cairnagilityä Hakkilassa 21.9
Pääsin pälättämään "lempilapsestani" treenirutiineista ja palkkauksesta cairnimaiselle agilityryhmälle. Kiltisti ainakin kuuntelivat, toivottavasti tarttui jotain heille hihaankin!
Vauhti oli autossa mukana, ja treenien jälkeen kävin kävelemässä ja sain treenattua Vauhtiakin kivasti kävelyn aikana. Oli kiva huomata, että kovasta sateesta ja ihan vieraasta ympäristöstä huolimatta pikkutreenit sujuivat ihan mielettömän hyvin. Tosi usein olen treenatessa Vauhtiin (ja itseeni?) tyytyväinen, mutta täytyy myöntää että melkein tuli tippalinssiin (liikutuksesta, ei sateesta..) kun toinen toimi niin makeesti. Ihana pikku-ukko!
Muistuttakaa mua tästä kun seuraavan kerran oon tekemässä siitä karvahattua :D.


Oivan treenit 23.9.
- Vapautussanan harjoittelua jatkettiin: Vauhti selvästi ymmärtänyt sanan ja suuntaa hyvin namialustalle luvan saatuaan. Vielä pitää keskittyä siihen, että Vauhti katsoisi eteenpäin kun se vapautetaan.
- Koroketreeniä: Tehtiin naksutteluharjoituksena koroketreeniä. Mulla kriteeri oli heti kaksi etutassua korokkeella ja Vauhti teki tätä kyllä hyvin. Olin tyytyväinen Vauhdin työskentelyyn, vähän se haahuili mutta pääasiassa teki tosi hienosti töitä. Seuraava kriteeri oli kaikki neljä tassua korokkeella ja se sujui jo paremmin.
Kaikista tyytyväisin olin siihen että Vauhti kävi maahan ja rauhoittui ihan oikeasti tauoilla - jes!

Sepon treenit 26.9.
Viime viikolla oli treenitauko, kun Sporttis oli huollon vuoksi kiinni.
Tällä viikolla otin Tepan mukaan Vauhdin seuraksi - ja Tepa osoittautui täydelliseksi treeniseuraksi! Se on niin ihanan kiihkeä ja kuitenkin kuuliainen että se tarttui Vauhtiinkin.
- Kahdeksikkotreeniä kahdella hypyllä: koiran suoritus hipoi täydellisyyttä! Oikealle kääntyminen oli selvästi hankalampaa - täytyy panostaa siihen enemmän! Samahan oli nähtävissä myös Vapun hyppytreeneissä. Ohjaajakin onnistui melko hyvin valsseissaan, mutta koira oli selvästi parempi!
Muutaman kerran Vauhti jopa murahti ja haukahti mennessään kun palkkaa ei tullutkaan yhden hypyn jälkeen :).
- Keinua kokonaisena: keinun toinen pää maksi-pöydän päällä, oli juuri sopiva korkeus pudotukselle. Eli Vauhtia vähän hirvitti, mutta pystyi työskentelemään. Se teki tosi hienosti, ja vaikka tulikin muutaman kerran kesken pois, jatkoi silti treeniä ja uskalsi yrittää uudestaan. Ensi kerralla palkan paikka muistetaan pistää lähemmäksi keinun loppupäätä.
- Laatikkotreeniä: Vauhti haki hienosti laatikkoon kahden hypyn välissä. Laukka ei tosin joka kerta osunut ihan oikein, mutta vain yhden kerran Vauhti hyppäsi täysin yli laatikosta. KOTITREENIKSI TÄMÄ.
- 2X2 - chekkaus: kaksi keppiparia 2m välillä 2-8 asennossa sujui myös vieraassa paikassa hyvin.
Fiilis: Me osataan!

tiistai 27. syyskuuta 2011

Kettuluolilla 20.9.

Vauhti putkessa
Päästiinpä taas parsonseurassa kettuilemaan! Mukaan mahtui myös toinen innokas cairnkettuilija, Sohvista lisää täällä: http://sohveli.blogspot.com/2011/09/ketuista-viis.html

Vauhti oli ihan täpinällään menossa sisälle ja haukkui hyvin kettua häkissä. Kettukin jutteli kivasti takaisin :) Toisella kierroksella Vauhti taas innokkaasti sisään, ja haki ketun olinpaikan luolastossa heti. Laitoin Vauhdin keskeltä putkeen, vähän hankasi vastaan mutta nopeasti muisti pöhistä ketulle. Luukku laitettiin kiinni ja Vauhti haukkui ja liikkui taas paremmin kuin viime kerralla.
Sitten kokeiltiin luolaston päästä sisään. Jostain syystä herra "karkaan pihasta verkkoaidan 5x10cm rei'istä läpijuoksemalla" ei meinannut ensin mennä laatikon aukosta sisään, mutta sitten vaihdettiin niin että tulin kutsumaan Vauhtia ja Eero laittoi Vauhdin laatikkoon. Ja niinhän se meni sinne niin että sujahti! Haukkui ja liikkui hyvin. Toisen kerran sain sen itsekin menemään laatikosta luolastoon ja haukkui vielä paremmin! Kivaa, ehkä meidät vielä näkee oikeasti kokeissa :) Täytyy vielä kokeilla noita ahdinkoja ennenku julistetaan mitään.

Pikkuvideo: Ääninäytettä
Kännykameran takana Anne :)

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Oivallisia juttuja parin viikon ajalta

Kerään tähän ylös treenikertomuksia Oivan kotitehtäviin liittyen.


Kosketuskeppi:
Vauhdin ongelmana ollut kepin syöminen...
Sessiossa toistoja n. 10. Ekan session kriteeri oli suu kiinni lähestyminen. Aluksi muutama haukkasu, joista keppi piiloon, sitten loput lähes onnistuneita toistoja. Muutaman lähes haukkaisun naksautin, mutta se ei onneksi häirinnyt edistymistä.
Tokan session kriteeri jo nenähipaisu (suu kiinni). Aluksi taas muutama haukkasu, joista keppi piiloon, sitten loput onnistuneita hipaisuja.
Kolmas sessio ja sama nenähipaisu kriteeri. Sujui alusta saakka moitteetta!

Tein yhden session eri päivänä, jolloin kriteerinä oli kunnon kosketus (suu kiinni) ja nehän sujui lähes täydellisesti! Muutama suu auki kosketus (ei kuitenkaan haukkasuja), mutta muuten priimaa.

Tein kaksi sessiota taas eri päivänä. Ekan kriteeri oli sama kunnon kosketus (suu kiinni). Toistojen keskellä pari haukkasua, joista ei palkkaa ja silloin Vauhti teki nenäkosketukset kuitenkin. Muuten hyvät kosketukset.
Tokan kriteerin tarkoitus oli lisätä kestoa. Yritin kerralla vähän liikaa, sillä Vauhti ehti aika usein (ehkä puolet?) irrottaa ennen naksua. Jaksoi kuitenkin yrittää aina uudestaan.

Ympyrätyöskentely:
Tein kaksi sessiota omassa kotipihassa. Vauhti teki kävellessä tätä ihan hyvin, palkkasin lelulla eteenpäin kun tassut oli maassa ja Vauhti ei jätättänyt. Lisätessäni vauhtia tokaan sessioon, Vauhti innostui niin että muutaman kierroksen jälkeen nappasi mua mahasta.. Kivahdin siitä ja pistin Vauhdin sisälle odottamaan vuoroaan ja tein toisen koiran kanssa pienen treenin. Jatkoin Vauhdin kanssa mihin jäätiin ja tassut pysyi paremmin maassa, mutta selvästi epävarmuus lisäsi jätättämistä. Jätättämistä oli etenkin myötäpäivään ulkokehällä kulkemisessa.
Ensi kerralla hidastan vauhtia vähän ja yritän palkata oikeasta paikasta paremmin + tehdä isommalla ympyrällä.
(Sivuhuomautus: Plyush teki tätä ihan törkeen hyvin!!)


Siirtymiset:
Namimagneetti toimii meillä tosi hyvin, Vauhti kulkee mukana lähes tuoksun voimin.

Sen sijaan pantakuljetukset aiheuttaa vähän päänvaivaa. Ne sujuu todella hienosti kun edetään kohti tehtävää lepopaikalta, mutta kuljetus tehtävän loppupisteestä (palkan luota) alkupisteeseen onkin toinen juttu. Siinä Vauhti venkoilee toisinaan minkä kerkeää. Kivaa toki että sillä on intoa suorittaa tehtävä, mutta ei huvittaisi roikkua pannassa mielin määrin. Eli siinä kohtaa tarvitaan vielä paljon palkkaa pantakuljetuksessa.

Lelukuljetuksessa ongelma on irtipäästäminen. Myönnän kyllä, että ei ole tullut irrottamista ihan kauheasti treenattua, joten se on tämän kuljetuksen treenipaikka.

Lelupalkasta siirrän usein lelukuljetuksella alkuun päin, sitten vaihdan namimagneettiin ja siitä pantakuljetukseen. Vauhdin kanssa oon treenannut tällä 'treenikupla'-idealla alusta lähtien, joten koira on siihen tottunut.



Ohjaajaan kohdistuva toiminta:

Tein kolme periodia, joissa 3 sessiota, parin päivän väleillä. Toistoja kourallisen nameja verran per sessio.

1. periodi
Vauhti tarjoaa tosi kivasti liikettä (+ katsekontaktia muhun) joten tein vain yhden session sitä, kriteeri oli vain kääntyminen ja askellus muhun päin. Toisen session namit pyrin heittämään aika kauas ja kriteeri oli vauhdikas liike mua kohden. Sujui tosi hyvin, ei yhtään hassia. Kolmas sessio samalla kriteerillä ja tuntui että vauhti vain kasvoi!

2. periodi
Ekan session kriteeri liike mua kohden, sujui hyvin. Sitten päätin testata kuinka lähelle Vauhti tulee, eli päätin klikata vasta kun Vauhti olisi ison (minun) askeleen päässä musta. Aluksi Vauhti himmaili suunnilleen puolessa välissä (eli missä olin varmaan aiemmin tahattomasti useasti naksauttanut), mutta rohkaistui sitten toistojen edetessä. Kolmannen session pidin samalla kriteerillä ja hidastuminen häiveni koko ajan.

3. periodi
Ekan session tein askeleen etäisyydellä, se sujui kivasti. Toisen session kriteerinä pidin jo lähes kosketusetäisyyttä. Siinä Vauhti joutuikin jo tekemään kunnolla aivojumppaa. Se ei tuntunut pääsevän yli edellisestä 'rajasta'. Se tuli melkein kriteeriin, pysähtyi, tarjosi katsekontaktia, haukahti, peruutti ja tuli sitten kriteeriin. Tämä toistui useamman kerran kunnes viimeiset toistot tuli melko sujuvasti. Kolmannen session päätin pitää saman kriteerin, mutta yritin kiinnittää namien reippaaseen heittelyyn että sain Vauhtiin vauhtia. Kolmas sessio alkoi muutamalla tahmealla toistolla, mutta parani loppua kohden ja sain jopa muutaman oikein vauhdikkaan suorituksen!

Vapautussana:
Olen treenannut tätä Vauhdin kanssa jonkin verran aikaisemmin "Race to reward" tyylillä. Viime aikoina olen opettanut istumiseen häiriötä aika paljon ja nyt ongelmaksi on muodostunut se ettei Vauhti 'vapaudu'... Tänään treenasin kotipihassa siis niin, että ensin pelkkää lelulle juoksua muutaman kerran vapautussanan kera. Sitten siirsin koiran namimagneetilla > siirsin käden pantakuljetukseen > pyysin istumaan (Vauhti istui) > otin muutaman askeleen sivuun, ja yritin sanoa 'mennään' mahdollisimman eleettömästi ja kun Vauhti liikahti eteenpäin heitin lelun eteenpäin. Tämä alkoi sujua heti kuin tanssi! Kriteeri oli koiran nouseminen seisomaan + liike eteenpäin. Treenasin muuta välillä ja otin sitten vielä sen jälkeen muutaman kerran pihassa samalla kriteerillä.

Illalla tein vielä sitten sisällä eteisessä samaa namilla, ja silloin huomasin liikkuvani helposti liian aikaisin - eli tässä myös minun treenikohtani! Mutta mikä tärkeintä Vauhti ponkaisi ylös heti vapautussanan kuultuaan ja otti useamman askeleen eteenpäin.


keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Sepon treenit 12.9.11

Tällä kertaa olin treeneissä ilman Venlaa, se auttoi Vauhtia mutta kaksi juoksuista narttua edellisessä ryhmässä ei... No onneksi saatiin kuitenkin tehtyä.
Tällä kertaa tehtiin valssiharjoitusta, jossa hypyt 90asteen kulmassa. Vauhti leikki hienosti ja tein kaksi sessiota lelupalkalla. Vähän haahuilua ja muutama epämääräinen aloitus, mutta pääasiallisesti ihan hyvin. Kaksi sessiota tein namilla lisäksi. Vauhti yritti vähän oikoa palkalle, mutta teki keskittyneemmin. Jouduin auttamaan aika pitkälle, mutta saatiin muutama oikein onnistunut toisto myös yhden lisähypyn takaa. Tämä harjoitus osoittautui vähän hankalammaksi kuin oli tarkoitus, ja pitääkin nyt palata hieman taaksepäin. Hitsi kun saisi kotiin muutaman hypyn niin voisi kotonakin tätä tahkoa.

Kotona oon tehnyt 2x2-treeniä, nyt mulla on 2 keppiparia 1-7 kulmissa noin metrin välillä. Seuraavaksi alan kiristämään keppejä suoraksi. Täytyy ottaa videolle joku kerta! Hitaasti olen ehtinyt edistymään keppien kanssa, mutta kaipa se siitä.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Syyskuu arkea täynnä

Hmm.. kuka on buukannut mun kalenterin ihan täyteen! Voisko sama tyyppi tulla kouluttamaan Vauhtiakin sitten..?

5.9. Sepon treenit
Venla oli mukana ja keskittyminen taas sen mukaista...
Yritin tehdä sivuetäisyysharjoitusta, mutta p*skat siitä mitään tullut. Ensin Vauhti teki ihan kivasti, sitten Venla vähän rääkäsi ja se meni sitten siinä. Vauhti ei osannut pysyä paikoillaan ja hinkattiin sitä sitten monella eri tavalla.
Toisella puolella yritin tehdä yhdellä hypyllä samaa, mutta tällä kertaa Vauhdin persus ei noussut vaikka kuinka vapautin. Voi jessus, anna mun kaikki kestää. *tähän semmonen hiuksia repivä hymiö*. Agility on kivaa...............................

Ei Venlaa treeneihin. Piste.

9.9. Oivan treenit
Päästiin Vauhdin kanssa Oivan järjestämällä Koulutuksen perusteet kurssille. Kurssiin kuuluu nettitehtäviä ja käytännön harjoituksia operanttiin tyyliin - ihanaa kun saa pohtia! :D Kiva kun sille on nyt myös vastakaikua. Tällä kurssillä opetellaan agilityssä tarvittavia perustaitoja ilman agilityä. Vauhdilla nämä on aika hyvin jo hallussa, kiitos Agility right from the start - kirjan & kurssin. Mutta omat klikkaustaidot tarvitsee ehdottomasti preppausta joten tämä kurssi tuli Oivaan saumaan :)
Täällä lisää Oivasta: http://www.oiva-agility.com/

Ekalla kerralla harjoiteltiin siirtoja omalta paikalta treenipaikalle; namimagneettia & pantakuljetusta. Pantakuljetusta pitäisi muistaa treenata enemmän! Namimagneetti ehdottomasti parempi.

Tehtiin myös kontaktinottoharjoitusta, eli naksautettiin kaikesta ohjaajaan suuntautuvasta toiminnasta.
Vauhti teki tosi hienosti ja tarjosi hyvin liikettä mua kohden. Rauhoittui myös makaamaan loossiin muiden tekemisen ajaksi :)

Todellakin, vauhdikasta elämää pitelee!

Jospa sitä taas hieman bloggaisi :)


Pikkuhiljaa arki alkaa menemään uomiinsa, mutta bloggausta ei ole vielä saatu siihen ympättyä. Joten millos sitä bloggais jos ei keskellä yötä ;).


Yritänpä pikakerrata nyt sitten elokuun treenejä ja tapahtumia!
Kotona oon tehnyt 2x2 keppejä säännöllisen epäsäännöllisesti + keinuharjoituksia.

maanantai 1. elokuuta 2011

Elokuu


8.8. Sepon treenit kesätauon jälkeen
Oli Vauhdissa virtaa ja meininkiä, itselläkin oli kiva treenata ilman isoa masua :)
Tehtiin keinua; Vauhti pamauttaa keinun alasmenokontaktia - pamaus = naksu + palkka. Omaan palkkaukseen pitää saada rytmiä ja nopeutta. Sitten hypäytettiin Vauhti sivusta ja sama juttu, kaikki jalat keinulla (=pamaus) = naksu + palkka. Vauhti teki kivasti, omassa tekemisessä vielä haparointia.Puhuttiin mitä ollaan kesätauon aikana tehty, ja toisella puolella tehtiin jotain mitä en muista..


10.8. Hyppykurssi treeniä Sporttiksella, meni oikeastaan ällistyttävän hyvin. Tehtiin perussarjaa ja kasvaa sarjaa.


13.8. Vapun hyppykurssi vika kerta
Kurssi meni hienosti ja saatiin kehuja edistymisestä. Selkään saa tulla vielä jämäkkyyttä lisää, joten selän syviä lihaksia pitää treenata.

Omat muistiinpanot:


Perusharkka: 6 hyppyä, 20cm, 4 askelta, 4 kertaa

Kotitreeni syvät selkälihakset (diagonaali jalat + töniminen)

Taivutus:

Riman toinen pää maassa, toinen 20cm
Etäisyys keskeltä keskelle 3-4
Koira keskelle suoraan
Lelu täydelliselle linjalle, liike jatkuu linjalla
Vaikea puoli pari kertaa enempi, lopetus aina helppoon.
Vauhdille oikealle kääntyminen vaikeampaa.

Samalla treenillä voi myös suoristaa olemalla itse toisella reunalla.

Korkeusarviointi
15cm korkeus, etäisyys 4, 3 hyppyä vika etäisyys 6+, kork. 15-35



TÄSSÄ VIDEO KOKO KURSSISTA

15.8. Sepon treenit
Venla mukana, rautalangasta vääntämistä...
Ensin tein toisella puolella keinua ja rengasta ja ne meni täydellisesti - Vauhti oli kivan innokas ja teki hyvin sekä lelulla rengasta että namilla keinuharjoituksia.Sitten Sepon kanssa tehty ympyräharjoitus (hyppy + u-putki + hyppy + hyppy) jäi lähes unelmaksi kun Vauhdilla katosi punainen lanka ihan täysin. Se ei keskittynyt yhtään ja haahuili vaan katsellen toiselle puolelle Riemua tai muuten vain. Sain sen kanssa kyllä muutamat kerrat tehtyä ihan hyvinkin mutta meinasi huumori loppua!
Venla oli ekaa kertaa hallilla mukana treenaamassa, oisko vaikuttanut sitten Vauhtiin niin paljon?



22.8. Sepon treenit
Otin Plyushin mukaan kirittäjäksi, jos joutuisi vääntämään taas rautalangasta. Plyush leikki hienosti ja oli ihan into piukeena - sehän toki kismitti Vauhtia!

Oma toimi treeninä oli u-ratatreeni, pöytä + u-putki + hyppy + hyppy
Vauhti pysyi pöydällä hyvin, lähes liian hyvin kun ei tullut pöydältä alas vapautuessaankaan... Treenasin sitten ensin sitä, sitten lähetin putken mutta putken jälkeinen hyppy ei ottanut sujuakseen. Laitoin sitten lelun valmiiksi odottamaan niin alkoi sujua. Tämä tarttee treeniä!Sepon kanssa keinua ja se sujui jo tosi mallikkaasti!




23.8. Kettutreeni
Päästiin treenimään parsonseurassa, olipa mukana lisäksi kolme borderia ja mäykky. Kiitos kaunis Tarjalle mahdollisuudesta!

Vauhti oli täpinä päällä jo ovesta sisään mennessä, haukkui hyvin häkkikettua, joten vähän myöhemmin Vauhti pääsi kokeilemaan luolastossa liikkumista. Vauhti heti haistoi missä kettu oli ja haukkui ulkopuolelta reippaasti. Sitten nostin Vauhdin putkeen. Ensin oli vähän liian jännää, eikä noteerannut kettua, kun kettu oli etupesässä ja putki auki siitä edestä. Sitten Vauhti peruuttikin putkeen ja laitettiin luukku kiinni. Vähän se kävi hakemassa vauhtia kauempaa, mutta pystyi liikkumaan luolastossa hyvin ja tuli sitten aika pian takaisin ensin murisemaan ja sitten yltyi haukkumaan ketulle etupesällä. Kun kettu päästettiin sitten kulmapesään, Vauhti lähti perään ja tuli etupesästäkin läpi lähes sukkana ja innostui haukkumaan kettua ihan pesän lähellä. Avattiin luukku ja taas haukkuminen ulkopuolella olis ollut paljon kivempaa, mutta täpinä päällä lähdettiin taas ovesta uloskin :)
En tainnut paljoa tsempata, vaan Vauhti työskenteli itse koko ajan!

Ens kerralla kokeillaan sitten luolaston päästä sisään.


27.8. Terri-Eri
Kävin katselemassa kun Lego-iskä kävi pokkaamassa VSP-tittelin :)


29.8. Sepon treenit
Olin yksin Vauhdin ja Riemun kanssa, Tarjakin oli kipiänä. Jutteluksihan se meni, mutta saatiin tehtyä myös keinua, joka sujui jo tosi hienosti kummaltakin koiralta - kouluttajalla oli taas suurimmat ongelmat. Ensi kerralla sitten maksipöydän päälle.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Lisää vauhtia elämään!

Hieman on taas bloggaustaukoa tullut, mutta tapahtumia on kyllä riittänyt! Suurin syyllinen bloggaustaukoon on juhannusviikolla (21.6.2011) syntynyt uusi ihmisperheen jäsen (aka Venla). Uuden kokoonpanon ajanhallinta hakee vielä vähän muotoaan, mutta jonkin verran on ehditty koiriakin treenaamaan.

Treenit ovat kerrankin pysyneet tosi tehokkaina ja lyhyinä. Tosin ongelma on suunnitelman puute. Pitäisi tehdä viikkosuunnitelma, josta voisi helposti katsoa mitä voisi tehdä kun yllättäen onkin pieni hetki aikaa treenata joku koirista.

Lenkeillä ollaan kiipeilty ja istuskeltu ja kieputtu kivillä ja puunrungoilla, istuminen on mun mielestä Vauhdilla parantunut paljon. Istumista olen treenannut ihan naksulla kotona, jalkapallopalkalla takapihalla, istuttamalla kivien ja kantojen päälle. Peruuttaminen sujuu myös hyvin tasamaalla ja epätasaisella (esim. kalliolla), mutta puunrungolla peruuttaminen on vielä liian vaikeaa. Ihan muutamalla toistolla Vauhti hakee takajaloilla tasapainotyynyn päälle, mutta siellä pysyminen on hakusessa.
Rimat maassa - treeniä on tehty pari kertaa myös kotona.
Yhden kerran lenkillä treenasin ylikulkusillan rappusilla, jossa oli myös luiska. Tarkoitus oli tehdä rappusilla nenäkosketusta maahan, mutta niin se pieni cairnin poikanen hyppäsi luiskalle ja juoksi loppuun tökkimään maata :D Tehtiinpä sitten sitä jokunen toisto.

Keinua ei ole vielä saatu viritettyä hollille, se täytyy nyt ottaa työn alle. Samoin neliötreeni on jäänyt ihan muutamaan kertaan. Putki on myös vielä hakematta kotipihaan.

Plyush oli mukana cairnjoukkueessa Agirodussa. Harmiksemme ohjaajaa ei saanut vaihtaa (Niko oli ilmoitettu ohjaajaksi kun meikäläisen juoksukunnosta ei ilmoittautumisen aikaan tietoa), mutta hyvin pojat menivät. Erityisen tyytyväinen olin Plyushin vauhtiin, se oli tosi varma ottaen huomioon lämmön, kisatunnelman ja sen ettei ole pitkään aikaan tehnyt Nikon kanssa. Työ siis tuottaa hedelmää, pakko päästä itsekin kokeilemaan johkin epiksiin! Ensi vuonna sitten lisenssin kanssa virallisiin :)
Tässä vielä videoituna joukkueen ratasuoritus: http://youtu.be/YObW-RPMlfE

Eilen aloitin 2x2-treenit kaikilla koirilla, saa nähdä miten vanhemmat koirat siihen reagoi mutta kaikki hakivat suoraan keppiporttiin tosi kivasti ja hyvällä draivilla. Plyushinkin kanssa tein koko treenin lelulla, eikä kyllästynyt yhtään :). Kiva päästä treenaamaan vauhdikkaita juttuja vähän pienemmällä mahalla ;) Kirjoitan treenistä oman postauksen.


8.8 aloitamme taas Sepon opissa!

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Viimeiset treenit ennen kesä- ja vauvataukoa

- Keinuläpsyä: Tämä kerta oli lähinnä ohjaajan koulutusta, piti hakea asentoa ja käden liikettä. Vauhti haki hyvin läpsäsemään jo aika isoakin liikettä.

- Ympyrä-rata (u-putki, hyppy, u-putki, hyppy: Vauhti oli toooooosi hyvä ja leikki lelulla ihan täysillä kuumuudesta huolimatta. Yhden kerran Vauhti ohitti siivekkeet ja yhden kerran putkeen meno ei meinannut onnistua, nämä johtui (yllättäen) ohjaajan tyhmistä vanhoista tavoista. Kun vaan malttaisi luottaa koiraan ja juosta vain eteenpäin eikä heiluisi ja huitoisi käsillään turhia. Pannasta kiinni ja sitten lähtö. Ei muuta.

Kotiläksyksi:
- takaosatreenit (peruutus, tasapainotyyny)
- keinuläpsy (hyppy sivulta keinulle)
- 2x2-treenin aloitus

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Tehotreeniä

13.6 Sepon treeneissä oltiin tosi tehokkaita. Sateinen sää sopii ilmeisen hyvin ;)

Keinu: Eka kerta treeniä keinulla, paukutustreeniä = koira paukauttaa tassu(i)lla ylös tuettua keinua, klik ja palkka heitetään maahan. Tein tämän Vauhdin kanssa hihnassa, ja hyvä olikin koska jäppinen rupesi heti hyppimään ja keikkumaan keinulla kaikilla neljällä tassulla. Hyvä ekan kerran harjoitus siis, ens kerralla sitten isompaa liikettä.

Pussi: Ensin pussin suu vähän raollaan ja kun ei mitään ongelmaa, otettiin umpinaisena ja sekin sujui. Vauhti pyrki hirmuisella vauhdilla pussiin eikä mennyt ohi vaikka lähetin kaukaakin.

U-rata: hyppy + u-putki + hyppy + hyppy. Vähän oli putken jälkeisessä hypyssä tähtäysongelmaa (ei osunut siivekkeiden väliin), mutta lopuksi koko sarja meni oikein ja hyvin. U-putkikin meni niin ettei ikinä uskoisi että joskus oli jotain ongelmaa. Itse täytyy malttaa olla hosumatta käsillään, vaikkei ne Vauhtiin vaikutakaan. En halua niitä kuitenkaan ottaa mukaan!

Kotona pitäisi nyt tehdä hyppysarjaa + takapääharjoitukset + neliötä hyppyjen kanssa.
Lisäksi tasapainolautailu pitäisi aloittaa + kepit 2x2-metodilla..
Ainiin ja jos yhden lapsen pyöräyttäis kans vielä tällä viikolla :D

Hyppytreenit Vapun luona

11.6 oli toinen kerta hyppykurssia Vappu Alatalon hoivissa. Tällä kertaa vuorossa oli perus- sekä kasvava sarja. Vappu antoi treenivinkkejä, varsinkin kun kasvava sarja tuotti 'ongelmia'. Vauhti ei tuntunut tajuavan, että hyppyihin voi valmistautua laukkaa pidentämällä, vaan hypyt ikäänkuin kasvoivat vain Vauhdin nokan eteen ja roiskaisi niistä sitten jotenkin vain yli.

Video tulossa

Toistaiseksi siis kerran viikkoon kumpaakin sarjaa, kasvavassa kolme ekaa bumpereilla ja neljäs rima 10-15cm korkeudessa. Lisäksi jo aloitetut takapäähahmoitusharjoitukset. Treeneissä bumberit / ihan matalat rimat.

Seuraava kerta on 13.8.
Vappu ehdotti myös, että seuraisi meitä pidemmän ajan - sehän sopii meille! Vauhdin ongelmakohdat on tyypillisiä terriereille ja saman rakenteisille. Vauhti on kuitenkin vielä niin nuori, että kaikki mahdollista joten kehittymistä on hyvä seurata. Jospa saatais vaikka jotain vinkkejä ja neuvoja etuvetoisille :)

Fysioterapiasta potkua hyppytreeneihin

8.6 käytin molemmat cairnipojat Irina Rytkösellä fysioterapiassa. Vauhdin kanssa halusin konkreettisia ohjeita oikeaan lihastreeniin ajatellen agilityä (ja hyppäämistä), Plyushin ongelma on pitkä runkoisuus ja agilityä ajatellen tarvitsee jotain harjoitusta vähän jokapäähän ;). Syvien lihasten aktivointi on varsinkin hypyissä tosi tärkeää, joten siis treenit pystyyn :)

Irina katsoi ensin ulkona miten pojat liikkuivat, eikä nähnyt mitään hälyyttävää kummankaan liikkeissä. Vauhti on vielä tosi pentumainen (myös) liikkeissään, joten treenauksesta on varmasti hyötyä pitkälle ajalle!
Vapun hyppytreeneissäkin esiin tullut takapään hahmottaminen / tukeminen otettiin suurimmaksi missioksi.
- Liikkumista pehmeällä, epätasaisella maastolla. Puunrunkojen päällä tasapainoilu (eri tempoa + myös peruuttamista).
- Symmetrisen istumisen opettelu: takajalat alle, ei takanojaa (ei takalistolla), selkälinja pyöreä.
- Ilmatäytteinen tasapainotyyny: seisomista etusilla ja takasilla (5-10sek, 2-4 toistoa)
- Terapiapalloon tutustumista: pallo hyvin tuettuna, koira nostetaan pallon päälle, tuetaan seisoma-asentoa niin että harjoite turvallinen.

Käynti oli tosi hyödyllinen ja saatiin paljon vinkkejä, seurantakäynti sovittiin 2kk päähän.

Kai me ollaan treenattukin...

Oma pää rupeaa olemaan siinä kunnossa, että ei ehkä pitäis yrittää edes muistella mitä ollaan tehty :D
Poksahtamista odottaessa täytyy kuitenkin vähän kerätä treenejä yhteen.

Kotona on tehty peruuttamista + takapään osumista erilaisille alustoille. Lisäksi Vauhti on harjoitellut istumaan oikein (ei löhöämistä).

5.6. Roturace
Sunnuntaina cairnien vuoro oli juoksennella EGU:n järjestämissä karkeloissa.
Molemmat pojat juoksivat hyvin, varsinkin Vauhti.


Tuloksia:
Joukkueita 38kpl ja koiria yht. 151kpl.

19. Ärripurrit 20,2 (Vauhdin joukkue)
21. Luolamiehet 20,55  (Plyushin joukkue)
***
61. Vauhti 9,49 
92. Plyush 10,44
 

Kuvat lienee kertovat kaiken :) Linkki kuviin tässä.


6.6. Sepon treenit
Riemulla juoksut alkavat olla ohi.

Neliö+hypyt: Tehtiin ekaa kertaa neliötä hyppyjen (=siivekkeiden, ei rimaa) kanssa, hyppy + neliö + hyppy suorassa linjassa. Olin tosi tyytyväinen, Vauhti on kuin juna, se tekee tosi hienosti ja oppii samantien! Sheippaamalla ensin pelkkä neliö + ohjaajan erilaisia liikkeitä, sitten palkattiin jo siivekkeiden väliin ja siitä pidemmälle. Namit lenteli siivekkeiden taakse eri linjoihin ja Vauhti haki tosi hyvin joka kerta siivekkeiden väliin, siitä neliöön ja jatkoi suoraan siivekkeiden väliin. Eikä välittänyt mun sijainnista/liikkeestä! Vauhdilla on vähän liian rento ote jos ite en liiku, mutta palkallejuoksu-tyylisissä saatiin hienosti vauhtia neliöön :).



Ulkokulma: Harjoitukset jatkui takaakiertona, otin hyppyjä vähän erilleen. Kolme hyppyä. Rimat 10cm. Vauhti oli taas kuin juna, kovin positiivisessa mielessä siis. Se menee kovaa eteenpäin, reagoi ohjaukseen, kiertää ja hakee siivekkeet takaa ja jatkaa matkaansa täysiä lentävälle lelulle.


Irtorengas: Sujuu, ja nopeuttakin on sheippausharjoituksessa!

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Laiskuutta ilmassa!

Toukokuu meni siivillä, ja tuntuu ettei mitään ole oikein treenattukaan! Kesälomaa odotellessa ;)

Jonkin verran on tehty neliötä ja peruuttamista kotitreeneissä. Riemu on juoksussa, ja enemmän ja vähemmän sen huomaa Vauhdin treenissä. Tosi hyvin nuori mies on silti pystynyt tekemään, mutta lelua en ole käyttänyt niin paljoa palkkana - nami on varmempi. Leikitty on joka kerta kyllä mutta mielummin teen hyvän treenin namilla kuin kattelen haihattelevaa koiraa. Varsinkin kun tän mahan kanssa oma jaksaminen ei ole ihan 100 prosenttista.

9.5.2011 Sepon treenit
Tämä kerta meni keskusteluksi. Ensin kerrattiin vähän neliötä ja sitten valssin perusteita. Valssi sinänsä on tuttu mulle, mutta nyt opetellaan tekemään oikein ja nopeasti - vaikeaahan se on kun on niin kaavoihinsa kangistunut.

16.5.2011 Sepon treenit
Valssin perusteita koiran kanssa. Vaikeinta oli juosta oikeasti suoraan, kovaa, kääntyä yhdessä kohdassa ja jatkaa vielä matkaansa :D Vauhti teki tosi hienosti ja haki siivekkeiden välistä tosi hyvin.

22.5.2011 Cairnilenkki koirametsässä. Eeva oli mun ja kolmikon mukana. Tai Vauhti lenkkeili kyllä ihan eri porukoissa, eli oltiin lähinnä sen kyyti... Onneksi metsässä oli tilaa viilettää ilman kontrolliakin...

23.5.2011 Sepon treenit
- U-treeni: U-putki, josta kolme hyppyä suorassa jatkona. Vauhdilla oli vauhtia! Eeva palkkasi namilautaselle yksi nami kerrallaan kehuen; ensin kahden hypyn takaa, sitten kolmen, sitten u-putki yksittäisenä, ja vielä koko rimpsu u-putki + kolme hyppyä. Ja u-putki sujui joka kerta - ihanaa! Vauhti haki putkeen + siivekkeiden väliin lähes täydellisesti.

- Puomi: Viimeksi Vauhti hieman empi puomilla, ts. ei ollut ihan niin itsevarma. Nyt tehtiin niin, että Seppo namitti ja pyöritti intensiivisesti Vauhtia puomilla edes takaisin niin että aloitti ensin ylösnousulla ja juoksuttamalla äkkiä vaan yli alasmenolle ja siellä sama. Näin Vauhti ei huomannutkaan kun humpsahti aina kulkusillan yli. Tämä selvästi auttoi ja Vauhti touhotti puomia ihan innoissaan edestakaisin. Lopuksi juteltiin Sepon kanssa vielä peruuttamisen opettamisesta ja Vauhti tarjosi innoissaan alasmenokontaktille pysähtymistä, vaikkei sitä vielä otettukaan tässä treenisssä! Taito mies! :)

28.5.2011 Hyppykurssi / Vappu Alatalo
Päästiin Vauhdin kanssa Oiva-agilityn järjestämään hyppyseminaariin. Vappu piti ensin mielenkiintoisen luennon hyppäämisen ja treenauksen perusteista. Treeniosuudessa tehtiin kaksi harjoitusta. (Videot tulossa)
Vauhti sai paljon kehuja ja myös kotiläksyä. Takaosa tarvitsee treeniä, joten jatkamme peruutusharjoituksia ja tasapainoilua. Seuraava kerta on 11.6.

29.5.2011 Vauhti 1v.!

30.5.2011 Sepon treenit
- Pussi: Ensin pelkkää pussia namialustalla ja pussin suu lähes auki. Sitten pussin suu niin että piti jo vähän sukeltaakin. Lopuksi hyppy + pussi + hyppy, joka sujui myös hyvin. Vauhti oli innokas ja nopea.

- Ulkokulma: Aloitettiin kaksi hyppyä ihan vierekkäin (ja toista käännetään sitten jotta saadaan ulkokulma). Vauhti teki lelulla ensin tosi hienosti, mutta haistoi sitten Eevan tekemät supernamit jotka olin unohtanut auki, eikä pystynyt enää keskittymään leluun... No namillakin saatiin tehtyä, mutta ei niin täysiä. Ensi kerralla sitten namipurkit kiinni.

Viehejuoksutreenit
Oltiin koko poppoon kanssa juoksemassa vinttikoiraradalla ja koko kolmikko juoksi tosi hyvin! Vauhdilta kuultiin hieno ajokiljuntakin :D Tuli ihan Iitu mieleen <3
Kuvasaastetta täällä.

torstai 5. toukokuuta 2011

Kotipihatreenausta

Inspiroiduttiin eilen Eevan kanssa treenaamaan koroketta + neliötä meidän pihassa. Häiriötä oli todella paljon: Alisa leikki ja häselsi vieressä, naapurin pojat skeittasivat viereisessä pihassa ja ei-treenaavat koirat odottivat vuoroaan aidan takana.

Mä tein Plyushin ja Vauhdin kanssa, Eeva Riemun.

Korokkeella 'perusasentoa'
Plyush aloitti ja sytytti vähän kierroksia nuorisossa ;) Plyush teki tosi hienosti korokkeella, houkuttelua ei tarvinnut juurikaan ja takapääkin alkoi liikkumaan. Huomasin lähteneeni hieman soitellen sotaan ja kriteeri ei ollut valmiina.. Tarkkana tässä!

Vauhti teki tosi hyvin vaikka viime ajasta on aikaa, takapää alkoi heti liikkumaan kohti minua ja tuli itseasiassa joka kerta ihan loppuun saakka. Ensi kerralla pitää muistaa ottaa enemmän sitä, että Vauhti koskee kyljellä mun vasempaan jalkaan (targetointia).

Neliö
Vauhti teki siis toista kertaa neliötä ja aloitin 1.kriteeristä. Tein 3 lyhyttä satsia. Pääsääntöisesti Vauhti kulki suorana, pitää muistaa naksauttaa Vauhti on vauhdilla menossa, pää suorassa neliöön. Jos naksu oli myöhässä (Vauhti ehti neliöön, se välillä kuikuili mua). Sillä saatiin suoritukseen vauhtia. Täytyy muistaa itse pitää kädet alhaalla ja liikkua vasta naksun jälkeen. Hyvä huomio myös se että 1.kriteerissäkin on osa-alueet jos se ei tule koiralta / ohjaajalta luonnostaan.

Plyush teki myös neliötä kerran ja sille naksauttelin samasta eli kun se liikkui reippaasti neliötä kohdin pää suorassa - se osasi! :) Plyush teki itseasiassa parhaiten, ehkä sain myös oman naksuttelun kuntoon. Tosin Plyushiä piti liikuttaa vähän omalla liikkeellä, mutta sitä ei paljoa tarvinnut! Harjoitus tekee mestarin ;)

Pohdiskelua kontakteista (Box Method)

Maanantaitreeneissä 2.5. ohjaajat teki (kerrankin?) aivotyötä ja pohdittiin yhdessä laatikkometodia (Box Method - Rachel Sanders) juoksukontakteihin A:lle.

Pohdittiin mm.
  • millainen neliön (laatikon) tulisi olla
    - meillä oli kaksi mallia; ohuesta putkesta n. 70x70cm ja paksusta putkesta n. 50x50cm.
    - häivytyksen kannalta ohut putki voi olla parempi, mutta jokatapauksessa ei pystytä häivyttämään
    - paksummassa putkessa jalkojen nostaminen tulee konkreettisemmaksi
    - isommalla neliöllä helpompi harjoitella, jos pitää kontaktin jälkeen kääntyä (rata jatkuu oikealle / vasemmalle). Tämä harjoitellaan myöhemmin erikseen.
    - isommassa neliössä koiralla enempi liikkumatilaa sivusuunnassa, voi oppia hakeutumaan liian lähelle ohjaajan puolta
    - pieneen neliöön helpompi kohdistaa ?
  • mitä (kriteeri) / miten / mihin palkataan
    - etäpalkka edessä valmiina vie huomion neliöltä, neliö täytyy tehdä ensin kiinnostavaksi sheippaamalla
    - naksautuksen ja palkan väli pitää minimoida
    - namilla päästään palkkaamaan nopeammin (nami on syöty nopeasti + on selkeä), jatkossa nopeutta haettaessa lelu voi toimia paremmin
    - pitää muistaa pilkkoa suoritus osiin ja pysyä osissa, eikä hätääntyä että miltä asian pitäisi valmiina näyttää.
    - tavoitteena laukka-askel neliön keskelle (eli etujalat ja takajalat  käyvät neliössä, koira ikäänkuin ponnistaa neliöstä eteenpäin)
    - neliöstä poistutaan vastakkaisesta sivusta, pitää olla tarkkana ettei palkkaa sivuista poistumisesta
  • osa-alueet (uusi kriteeri tulee vanhan 'päälle', päivitetään tätä vielä kun mennään eteenpäin)
    - 1. kriteeri: koira etenee pääsuorassa neliöön, sitten neliön läpi (tässä tarkkana että naks ja nami todella lähekkäin + käsi liikkuu vasta naksun jälkeen)
    - 2. kriteeri: koiran etutassut (takajalat seuraavat mukana) osuvat neliöön, tämä tuleekin oikeastaan ensimmäisen kriteerin kanssa samalla - toivottavasti.

Tehtävä: Vauhti treenasi hallilla laatikkoa ekaa kertaa ja valittiin pienempi neliö. Eka nami laitettiin neliöön ja siitä aloitettiin sheippaaminen. Vauhti hokasi idean heti, ei tainnut kertaakaan tehdä hassia. Yritettiin ensin niin että Seppo klikkasi ja minä palkkasin mutta nami tuli silloin liian myöhään. Kun naksu ja namit olivat Sepolla, hän sai suoritukseen enemmän nopeutta ja sähäkkyyttä. Tärkeä muistaa että nami kasvaa sinne koiran eteen, ettei ehdi katsomaan naksun ja palkan välissä.

Kotitehtävä: 1. kriteeri vahvaksi

Fiilis: Naksuttelu on niin mun (ja Vauhdin) juttu!

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Viekas kuin kettu!

Vauhti kävi Nummelassa kettuilemassa cairniseurassa, tämä oli toinen kerta Vauhdille kun näki ketun. Ekaa kertaa oltiin mukana Ristiinan kettupäivässä. Oli mielenkiintoista seurata kaikki cairnisuoritukset ja etenkin tietysti oman pojanklopin.

Vauhti tuli latoon sisälle varmoin askelin ja melkein heti kävi vähän haukkumassa naukuvalle ketulle (joka oli siis häkissä), sitten piti vähän katsastaa paikkoja mutta yllättävän nopeasti se palasi taas haukkumaan kettua ja pysyi ketulla melkeinpä koko ajan. Vauhti haukkui vähän kaukaa, mutta kiihtyi koko ajan enemmän ja enemmän. Peltorit olis kyllä ollu hyvä olla mukana... ;) Aikamoista louskutusta hän osaa pitää, hyvä jos siitä olis jotain hyötyäkin! Vein Vauhdin pois kun jaksoi vielä haukkua, vaikka pihalla Vauhti näyttikin todella kaikkensa antaneelta :D.

Kettu ei oikein ottanut tosissaan, vaan loikoili vain hollilla.

Hurja Vauhti!




Vauhti pääsi vielä ekaa kertaa kokeilemaan keinoluolastossa kulkemista, kettu oli etupesässä. Luolaston ulkopuolella Vauhti etsi heti ketun ja kävi haukkumaan sitä. Laitettiin Vauhti sitten pesän vierässä olevaan putkeen ja pidettiin kantta raollaan. Siellä se puhisi ja murisi ketulle, taisi muutaman kerran haukkuakin mutta selvästi Vauhti ei ymmärtänyt miksi kettujen pitää siellä pimeässä asua. Kansi laitettiin kiinni ja ensin Vauhti uskalsi murahdella ketulle pesän lähellä mutta sitten usko hiipui ja Vauhti peruutti luolastossa niin pitkälle kun pääsi. Kettu siirrettiin seuraavaan pesään ja jonkun aikaa Vauhti mietiskeli pimeässä ennenkuin uskalsi tulla seuraavalle pesälle, jossa putken kansi oli auki. Vauhdilla oli oikein maailmanvoittajan hymy kun uskalsi tulla koko matkan luolastossa :). Vauhti ravisteli ja rupesi taas heti etsimään kettua ja alkoi haukkumaan sitä pesän ulkopuolella. Vauhti laitettiin uudestaan luolastoon vähän kauempaa ketusta ja sieltä se pikkumies kömpi vähän pörisemään ketulle. Päästyään luolastosta, Vauhti taas alkoi haukkumaan pesän ulkopuolella kettua. Lupaavalta siis näyttää!





Tämän jälkeen Vauhti oli niin poikki, etten ikinä ole nähnyt :D Uusi stressaava tilanne ja valtava energiapuuska olivat vieneet veronsa! Hienoa, että tästä huolimatta Vauhdin toimintakyky säilyi koko ajan eikä luolastossa oleminen ollut liikaa näin ekalla kerrallakaan.


Kuvat: Anne Tammiruusu

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Kuumaakuumaa!

Sepon treeneissä oli tänään eka kuuma päivä ja se näkyi kyllä taas sekä koirassa että mammassa, tein melkeinpä kaikki tehtävät sitten namilla eikä tehty race-to-rewardia.

Eka tehtävä: Maarimat sujuu!

Toka tehtävä: hyppy + u-putki, sain sujumaan ihan kohtalaisesti mutta into kyllä puuttui.

Kolmas tehtävä: L-putki Sepon kanssa, Seppo palkkasi putken toisessa päässä namilla ladaten namia yksi kerrallaan targetille. Tällä tavoin saatiin innokkuutta takaisin - avustaja mukaan siis joka kerta!

Fiilis: Voi kuumuus, teki kyllä mieli välillä luovuttaa kun joutui tekemään niin paljon töitä Vauhdin innostamiseen. Onneksi en luovuttanut!

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Näyttelyvisiitti

Moi, mä oon Vauhti :)
Vauhti kävi näytillä pitkäperjantaina Lahden näyttelyssä, tuomarina Satu Stenroos sekä 2 harjoitusarvostelijaa.

Pojan kloppi käyttäytyi oikein hyvin, ja se onkin meille pääasia :) Ulkonäöstä tuomari ei erityisesti tykännyt, keskeneräinenhän tuo on - ikä tekee varmasti tehtävänsä.

Tuomari Satu Stenroos
"Pitkärunkoinen nuorukainen, jolla hieman vieras ilme. Haja-asentoiset korvat. Hieman raskas luusto kokoon nähden. Hieman pysty lapa. Hyvä kaula. Selkälinja laskee lapojen takaa. Hyvä hännänkiinnitys. Hyvä laatuinen karkea turkki. Liikkuu ahtaasti takaa. Liikkuu edestä löysästi. Esiintyy ja esitetään kauniisti."
JUN H

Näyttelyyn säästetty turkki sai lähteä samantien, Vauhti kun ei ollut kasvattanut välikerrosta peitinkarvaan ollenkaan, joten nypin turkin alas päätä, jalkoja ja mahanalusta lukuunottamatta. Nyt on hyvä odotella turkin ja kropan kasvua :)

Muutaman kuvan löytää täältä.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Hukassa

Sepon treeneissä 18.4. oltiin kaikki vähän hukassa :D En tiedä vaikuttiko eilisen päivän treenit enempi minuun vai Vauhtiin - pihalla oltiin molemmat. Sitä taisi olla liikkeellä kun muillakin löi välillä vähän tyhjää.

Eka tehtävä: Irtorengas, meni varmalla kaavalla. Pitää kiinnittää itse huomiota palkan oikea-aikaisuuteen. Vauhti ehti välillä katsoa renkaan jälkeen mua naksun jälkeen. Ensin ajattelin, että naksautan liian myöhään mutta todettiin että merkityksellisempää onkin että palkka tulee nopeammin naksautuksen jälkeen.

Toka tehtävä: maarimat sujuu.

Kolmas tehtävä: u-putki sujui suht hyvin myös oikeaan päähän, tein vain pari kertaa.

Neljäs tehtävä: race-to-reward toimi yllättävän hyvin, Eeva oli toisessa päässä riekkumassa lelun kanssa. Tehtiin vain kolmisen kertaa.

Fiilis: Alkaa mamma vähän hyytymään...

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Cairnistien agipäivä

17.4 suunnattiin Hyvinkäälle poikien kanssa treffaamaan muita liitäviä cairneja. Luvassa oli koulutusta Elina Jänesniemen johdolla. Tein Vauhdin kanssa ja Niko teki Plyushin kanssa.

Vauhti harjoitteli ekaa kertaa ohjausharjoitteita: valssia, päällejuoksua ja välistävetoa. Olin tosi yllättynyt miten hyvin Vauhti leikki vieraassa paikassa, se myös luki ohjausta tosi hyvin! Ottaen huomioon että tähän mennessä on vaan menty eteenpäin eikä ole huomioitu minua. Välistäveto oli viimeisenä vuorossa ja siinä Vauhdilta oli jo vähän puhti loppunut mutta namilla saatiin hyvin tehtyä loppuun. Tästä on hyvä jatkaa :)

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Treeni-intoa 11.4

Ehdittiin kerrankin käymään kunnolla lenkillä ennen treenejä ja se kyllä sopi sekä Vauhdille että Riemulle. Nyt onneksi lakkaa tuo työ häiritsemästä harrastuksia ;) Pystyttiin siis ottamaan kakrut suoraan autosta treeneihin.

Vauhti pääsi karkaamaan ihanan puudelineitosen luokse pari kertaa, mutta pystyi silti jatkamaan hetken päätä selviteltyään - onneksi! Samoin Vauhti leikki tänään hyvin haisunäätälelulla, ja jaksoi treenata (enempi tai vähempi) lähes koko tunnin!

Eka tehtävä: Maarimat tutulla varmalla kaavalla.

Toinen tehtävä: Putki, ensin suorana (vahvistin estekäskyä + targettia) ja sitten u:na. U-putkikin sujui hienosti targetilla, olin todella yllättynyt! Ehdin tehdä vain vasempaan päähän. Treenien loppupuolella tein vielä narukarvalelulla uudestaan ja sekin sujui. Vallan hienoa! Ensi kerralla oikeaan päähän sitten myös.

Kolmas tehtävä: Race-toward, lähes nappisuoritus tällä kertaa haisunäätälelulla. Vauhti leikki hienosti, varsinkin Seppo sai Vauhdin tosi kierroksille joka kerta! Ihanaa! Ensi kerralla hieman hallitummat lähdöt, nyt yritettiin vain pitää motivaatiota yllä. Vauhti tykkää kun saa pitää ikäänkuin rauhassa lelua suussaan (taistellen kuitenkin) ja myös siitä kun saalistaa lelua tassuilla paiskoen. Oma tyylini leikkiä voi joskus olla vähän liiankin liikkuva, pitää muistaa katsoa koiraa ja 'rauhoittaa' lelun liikkeitä myös.

Neljäs tehtävä: Rengas-checkaus oli vähän liikaa, vaikka Vauhti kyllä teki. Kiinnostava uusi ihminen tuli halliin ja tätä oli Vauhdin sitten käytävä muutaman kerran moikkaamassa. Kannustettuna tuli kuitenkin takaisin hommiin ja teki mitä pyydettiin.

Kotitehtaalta tilattu tasapainolauta + kontaktilaatikko!

Sepon treeneissä 4.4.

Pikakertaus:

- Puomi matalana: otettiin tuntumaa puomiin ja Vauhdilla kesti hieman lämpeneminen, mutta lähti sitten sujumaan hyvin.
- Rengas-checkaus sujui, pitää saada Vauhti tulemaan kauempaa ja menemään suorana kauemmas renkaasta.
- Maarimat sujuu edelleen tasaisen varmasti!
- muuri-palikat ja pituuden matalin palikka eivät tuottaneet mitään ongelmaa.

Uusi kettulelu meni heti tuhannenpaloiksi, mutta lupasivat lähettää jenkkilästä uuden tilalle. Jos se kestäis edes yhden treenin...
Menin poikkeuksellisesti Plyushin kanssa treeneihin Nikon puolesta. Plyush rakastui fleeceleluun - ihan superia! Seppokin totesi että Plyushista löytyi ihan toinen vaihde :D

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Ihana, kamala treenivideo!

Tekipäs hyvää kuvata omaa kohellustaan videolle taas pitkästä aikaa.

Huomioita videon katsomisen jälkeen:
- Kriteeri pitäisi päättää etukäteen ja pysyä siinä.
- Tarkkuuta ajoitukseen!
- Muista huomioida jo ihanihanihan eka kriteerin mukainen liike. Varsinkin Vauhdilla nämä jäi hävettävän usein naksauttamatta.
- Aikamoista häiriötreeniä kyllä koirille tämä kotitreenaminen :D Hyvin keskittyvät silti! (Videolle saakka ei päätynyt ihan kaikki ;)). Tepa varsinkin ottaa painetta Alisan kiukutteluista heti, mutta suostui silti tekemään.
- Liian liukas alusta, matto!

Video: Kotitreeniä 02.04.2011

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Lelupostia jenkkilästä!

Täydellistä lelua metsästetään meillä alituiseen.
Tepa roikkuu (ja on aina roikkunut) missä tahansa lelussa, rätissä, pallossa tms. Plyush sen sijaan aiheuttaa (ja on aiheuttanut) päänvaivaa, siltä kun tuota taistelutahtoa puuttuu muutenkin. Se on herkkä suustaan, joten mitkään kovat/ikävät/muoviset tms. lelut narut eivät käy. Pehmoiset, vinkuvat lelut saavat Plyushinkin leikkimään - ainakin kotona. Kotona ja treeneissä leikkimistä onkin todella harjoiteltu - joten älkää ihmiset ikinä ottako treeneissä leikkivää koiraa itsestäänselvyytenä!

Vauhti roikkuu hyvin leluissa, tosin vähän riippuen vireystasosta. Treeneissä lelu saattaa kulua (toki oma leikkiminenkin hiipuu treenien kuluessa), jolloin teen seuraavan osion sitten namilla. Tähän liittyy myös motivaatio, eli lelun kuluessa Vauhti lähtee myös hajuihin helpommin kuin nameista.

Eilen postitäti kiikutti sitten odotetun paketin CleanRunilta ihan kotiovelle saakka :)
Paketista löytyi Gretas Ugly Toy (pehmeä fleecelelu, jossa myös vinku) ja Fox Tail Chaser (ketunhäntä narussa). Molemmat saivat riehakkaan vastaanoton, katsotaan mitä pojat sanovat niistä treeneissä!

Lisäksi paketissa oli Tepalle Thundershirt. Paita lupaa helpotusta mm. paukkuarkuuteen ja eroahdistukseen. Tepa pelkää etenkin ukkosta, se aistii sen jo ennen jyrähdyksiä mutta paukkuherkkyyttä sillä on myös. Samaten eroahdistus nostaa päätään tasaisin väliajoin (kuten esim. juuri nyt..), joka sitten ilmenee eteisten kaappien purkamisena ja ruuan etsimisenä joka paikasta. Laitoin Tepalle paidan kun lähdettiin kauppaan, ja takaisin tullessa odotti rauhallisempi koira kuin yleensä. Mitään ei ollut tuhottu eikä Tepa ollut niin kierroksilla meidän tullessa kotiin. Joten voinen suositella paitaa muillekin!

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Vauhti 10kk

Täälläpä niitä kuvia sitten Vauhti 10kk :)

Sepon treenit 28.3

Tepa oli mukana Vauhdin treeneissä. Tein ensin Tepan kanssa jotain pientä ennen Vauhdin sessiota.
Leikkiminen sujui narulelulla tosi hyvin. Täytyy jatkossa muistaa käyttää sitä useamminkin!

Eka tehtävä: Maarimat, myös vinoja. Vauhti meni tosi hienosti, nokka oli eteenpäin ja ravikin löytyi alkupomppujen jälkeen. Tassut osuivat nätisti rimojen väliin, eikä juurikaan varpaat kolisseet rimoihin. Jes!


Toka tehtäväRace-to-reward. Narulelu ja vinkupossu toimivat! Olipa hienoa että Vauhti leikki taas hienosti myös 'kesken' treenin.


Kolmas tehtävä: U-putkeen vauhtia. Ei ollut vauhtia ei, täytyy ensi kerralla aloittaa tästä ja pohtia kunnolla mikä mättää.

Kotiläksyksi irtorengas.

Fiilis: Tepan mukanaolo taisi vähän tsempata Vauhtia, ainakin aluksi. Keskittyminen ei tosin ohjaajalla ollut ihan yhtä hyvää kuin viime kerralla. Tykkään ilmeisesti itse pienestä nyhräämisestä ja jotenkin nämä suuret linjat eivät saa meikäläistä syttymään yhtä hyvin. Vauhti teki ekan ja tokan tehtävän hyvin - yliodotusten suorastaan. Treenien jälkeen käytiin lenkki treenikaverivilliksen kanssa ja Vauhdin sisäinen (?) rakastaja pääsi valloilleen, huoh. Pitää katsoa mitä ensi viikon treeneistä oikein tulee..