tiistai 24. huhtikuuta 2012

Uusi asenne

Tämän maanantain Seppo-treeneissä hyvä fiilinki jatkui.
Aluksi varmistelin, etten ollut myynyt sieluani sunnuntain agipäivässä ja aika hyvin olin onnistunut välttämään pahat ristiriidat Derrettin systeemin kanssa.

Sitten tehtiin vähän samanlaista takaakiertoharjoitusta kuin sunnuntainakin.
Kyllä se on vaan sanottava, että allekirjoittaneen mielentilassa on tapahduttava pysyvä muutos rennompaan suuntaan, jotta Vauhti pääsee oikeuksiinsa. Aika hyvin onnistuin jo pitämään tekemisen meiningin punaisena lankana tässä treenissä - silloin kun se ei ollut päälimmäisenä mielessä, se näkyi heti.
Kuvaaja ei ehtinyt kuin vikaan pätkään mukaan, joka sujuikin kyllä jo tosi kivasti omastakin mielestä.



Tein kotona lisäksi vielä 2x2 kahdella keppiparilla, (1-7 asento).
1. jakso: 3 onnistunutta toistoa per puoli + yht. 3 epäonnistunutta lähetystä
(1 helppo lähetyskulma / 1 vaikea kulma / 1  vähän helpompi kulma)
2. jakso: 4 onnistunutta toistoa per puoli + yht. 4 epäonnistunutta lähetystä
(1 helppo lähetyskulma / 2 vaikea kulma / 1  vähän helpompi kulma)

Teen taas varmasti liian varmistellen, olisi jo aika vaikeuttaa. Vauhti teki tosi hienosti (katsoi ja juoksi suoraan eteenpäin riippumatta mun paikasta) ja karkasikin muutaman kerran kepeille lähetyksestä :)
Ensi treeniin suoristan keppiparit, sitten alan lähentää pareja toisiinsa. Lisäksi täytyy muistaa ottaa pidempiä etäisyyksiä lähetykseen.

Illalla olin vielä Oivan kevätkokouksessa ja sitä seuranneessa kontaktipohdinta-aivoriihessä.
Omat kontaktimetodit on jo päätetty, mutta oli kiva kuulla vähän teoriaa ja toisten pohdintoja aiheeseen. 
Nyt pitäisi vaan päästä treenaamaan! :)

Cairnistien agipäivä 22.4.


Sunnuntaiksi huristeltiin Miran kanssa Mouhijärvelle cairnien agivertaistukipäivään.
Paikka oli ProCanis -halli ja kouluttaja Marko Mäkelä.

Etukäteen koulutus vähän mietitytti, kun oma Derrett-tuntemus ei oo vielä niin hyvää. Päätin kuitenkin, että kunhan en persjättöjä tee - niin en ihan sieluani myy :) Samoin, se että Vauhti ei ole juuri muualla kuin Sporttiksella (ja kotona) treenannut pohditutti.



Plyush oli vuorossa ensin ja sillä oli ekaa kertaa ennen treenejä Back on track -verkkoloimi päällä. Loimi oli edellisenä päivänä ollut tunnin verran kotona myös päällä. Nyt jälkikäteen harmittaa, ettei tullut videoitua sitä - sillä se oli niiiiiiiin hieno :D Plyushiksi tietysti, mutta se teki käytännössä koko treenin (3x7min) lelupalkalla ja oli niin hyvä. Ja mulla oli hiki! :D Vikassa sessiossa se oli jo ihan poikki (niinku mäkin...), ja yritin vielä jos se olis jaksanut namilla, mutta se ei ollut hyvä idea. Lässähti vähän koko tunnelma, olisi pitänyt olla tekemättä ainakin niin pitkää vikaa pätkää. Mutta kaikenkaikkiaan ihan superonnistuminen! Vieras paikka, aika vaikeita kuvioita ja lelupalkka!

Kotona Niko kiinnitti vielä huomiota Plyushin virkeyteen + että selkä ei ollut notkolla - BOT-vaikutusta?



Vauhti pääsi tulille ruokatauon jälkeen, silläkin oli ekaa kertaa BOT-loimi päällä ennen treenejä.
Tehtiin kolme eri pätkää, itseasiassa tosi hyviä Vauhdin osaamistasoon nähden. Ei helppoja, ei liian vaikeita - mutta sopivasti mukavuusalueen ulkopuolella niinkun joku treeneissä totesikin :).

Ensin sorruin siihen perisyntiin, varmistelemiseen. Aloitin nameilla, kun ajattelin että saan varmasti tehtyä. Ja vielä mitä, Vauhti (ja minä) mentiin ihan puolilla valoilla. Palkkaaminen tuntui livenä jäykältä ja on videolta kyllä kamalaa katseltavaa. EI mitään valtakunnan fiilistä. Blaah. *läpsii itseään* Täytyy olla iloinen, että Vauhti teki mun kanssa ylipäätään mitään. Miks ihmeessä mä lasken sopivasti kierroksella olevan virettä. ARGH. Vika yritys tästä radan pätkästä lelulla on aika erilaista katsottavaa.
Ekan jakson videot löytyy täältä.

Toiseen jaksoon siis lelupalkka käyttöön, ja sitten alkoi lyyti kirjoittamaan!
Videot täällä.

Kolmas jakso sujui myös, uskomatonta!

Kolmannen jakson videot tästä.


Kolme radan pätkää, joissa kaikissa enemmän esteitä putkeen mitä ollaan ikinä tehty.
Vauhti jaksoi tosi hienosti. JEEEEEEE!

Vauhtia ei haitannut vieras paikka sitten ollenkaan, ei haistelua, ei haahuilua.
Mä oon vieläkin ihan huuli pyöreenä :D

Tuntui, että kaikilla treenit sujuivat hyvin, ja tunnelma oli maanmainio! Kaikenkaikkiaan ihan superpäivä :) Näitä lisää! Kiitos cairnistit :)

Lisäys: Hennan ottamia kuvia löytyy täältä: HennaK

torstai 19. huhtikuuta 2012

Läpi vaikka harmaan kiven!

Hyppytreeniä pitkästä aikaa (laiska minä..)
Täytyy tehdä näitä nyt useammin!


1. treeni

välit: 4-4-4-4 (kork. 15cm - viimeinen 25cm) / kolme toistoa per puoli

2. treeni
välit: 4-5-6-7 (kork. 15cm - viimeinen 25cm) / kolme toistoa per puoli

3. treeni
välit: 4-4-4-4 (kork. 20cm) / kolme toistoa per puoli

Ens kerralla taivutuksia!




Maanantaina 16.4 Sepon treeneissä oli taas tekemistä.
Lyyli-käppänä oli juoksussa ja toimi täydellisenä häiriönä / palkkana.

Ennen halliin menoa treenasin kontaktia ja seuraamista, käsikosketusta ja istumista ja palkkasin antamalla luvan mennä nuuskuttelemaan Lyyliä. Jos Vauhti tuli kerralla kutsumalla luokse, se sai mennä heti takaisin - jos ei niin käveltiin kauas tekemään muuta. Tää toimi itseasiassa tosi hyvin! Ja sai Vauhdin myös hienosti kieroksille.. Kröhöm. No aattelin, että tää oli jo tosi hyvä treeni jos ei hallissa saada tehtyä mitään.

Aluksi Vauhdilla ei selvästikään ollut kaikki muumit laaaksossa, vaan pää oli ihan pilvissä.

 


(Tässä videossa vikan palkan paikka ei ole hyvä vrt. ohjausvihje, mutta tarkoitus oli saada Vauhti tulemaan kakkoshypyn yli)


Päätin, että periksi ei anneta - ja hyvinhän se sitten loppujen lopuksi menikin!



Ja olipa muuten voittajafiilis, kun Vauhti kesti virheitä ja toistoja ihan uskomattoman hyvin sekä toimi lopuksi eikä lopahtanut! Eikä lähtenyt siis vaikka juoksunarttu oli toisella puolen hallia!

Videoiden ulkopuolella tein pitkästä aikaa 2x2-keppejä, melkein suorat keppiparit meni kuin vettä vaan kaikista kulmista mitkä tein -jee!

Pahoitteluni videoiden laadusta, en tajunnut että kännystä lähetettynä ne pakkautuu näin paljon.
Ens kerralla sitten oikein.

Sunnuntaina Cairnien Agilitypäivään Plyushin ja Vauhdin kera - saaspa nähdä miten äijien käy! Kokemuksia, kokemuksia ;)

Toukokuussa starttaa Lägin epävirallinen kisasarja, Kenttäcup. Jos toiveeni menee läpi, niin käyn Vauhdin kanssa korkkaamassa hyppy-putki -luokan.

torstai 5. huhtikuuta 2012

Voihan päivitys!

Tätä meille kuuluu

Eipä ole taas paljoa päivitelty, jospa nyt oikeasti taas ottaisi itseään niskasta kiinni..

En edes yritä pohtia mitä ollaan päivälleen treenattu, tarjolla siis sekainen selittely.

- Treenit ovat olleet hyvin ohjauspainotteisia - ja alkaapi muuten sujua! Ihanaa miten nuo kaaharit, jotka ei mukamas osaa mitään, osaavat ihan kamalasti kaikkea!

- Kaikista eniten oon (jälleen) paininut itseni kanssa. Miten päästä eroon eläinkouluttaja-moodista innokkaan kannustajan ja kanssatreenaajan rooliin. Opettaja mikä opettaja. Vaadin Vauhdilta ja itseltäni tosi paljon, vaikka rima vois olla matalemmallakin - ei tässä kukaan täydellinen kuitenkaan ole.


- Puomin nenäkosketus sujuu! Nyt ohjelmaan koko esteen suoritusta.
- A:lla laatikkoa ei ole treenattu.... Ohjelmaan!

- Kepit unholassa.. Ohjelmaan!

- Ollaan käyty ahkerasti Oivan sekä Sepon luotsaamissa treeneissä.

- Lisäksi käytiin Koirakoulu Kontaktin räätälöity 'motivointi'-kurssi, saatiin sieltä paljon neuvoja ja vinkkejä esim. hihnakävelyyn (joka alkaa btw nyt sujumaan!).


1.4.2012
Oltiin pitkästä aikaa cairnilenkkeilemässä, kannattaa käydä lukemassa Annen kirjoitus + katsomassa kuvia!
Myöhemmin lenkin jälkeen, kun tultiin synttäreiltä, Vauhti ei varannut painoa etujalalle ollenkaan. Kovasti ihmettelin mitä on käynyt, kun lenkin jälkeen jalka oli ihan kondiksessa. Onneksi seuraavana päivänä jalka oli jo parempi.

3.4.2012
Todennäköinen syy jalan nyrjähtämiseen lienee tässä, Vauhti oravametsällä.
Ehkä ei oo ekoilla kerroilla mennyt ihan noin sulavasti tuo metsästysprojekti.. Kröhöm.


4.4.2012
Vauhti pääsi Nikon vuorolle treenaamaan, kun Plyush kävi maanantain treeneissä.
Tämän päivän treeni vetää kivasti yhteen 'kaiken'. Paljon on treenattu eteenpäin menoa, jarruttamis/kiihdyttämis/olkapääkääntö/valssisignaaleja. Tämän päivän treeni meni tosi hienosti, Vauhti teki hommia mun kanssa koko ajan ja mäkin tein täysillä enkä löysäillyt yhtään - JEE!
Omaa silmää miellyttää, että Vauhti juoksee suoraan lujaa, vaikka voisi ennakoida - kivaa! :)

Suoraan menoja ei ole valitettavasti videolla.

Tämän päivän treenivideot ovat tässä:
- täyskäännös vasemmalle
- täyskäännös oikealle; ensimmäinen ja toinen toisto. Tämä puoli selvästi huonompi, sama oli muuten hyppytreeneissä Vapun luona. Lisää siis käännöstreeniä oikealle!
- olkapääkääntö oikealle; eka, toka (huti :), kolmas ja neljäs
- olkapääkäätöä vasemmalle ei keritty tekemään.

Treenien jälkeen kävin vielä vähän pidemmällä lenkillä, ja koko lenkin ajattelin vaan, että on mulla niin hieno rekku! Vaikka välillä syökin lasten hanskat, mussuttaa tyynyn kulmat, ei malta pysyä takapihalla, rrrakastaa tyttöystäviään ja herättää aamulla kiljunnallaan jne. niin kyllä mä siitä niin tykkään. Ei se olis meidän Vauhti ilman kolikon kumpaakin puolta :)