torstai 30. syyskuuta 2010

Bloggaustaukoa, muttei treenitaukoa!

Huhhei, viime viikkoina aika on vierähtänyt niin nopeasti ettei bloggaamaan ole ehtinyt. Yritänpä siis kiriä tällä postauksella blogia ajantasalle.


Vauhti 13vko
Tämä viikko vietettiin kesälomaa. Vauhti oli mökillä riekkumassa alkuviikon ja sitten se matkasi Eevan ja Riemun mukana takaisin pk-seudulle. Vauhti oli ollut hienosti hoidossa ja aiheuttanut sopivasti harmaita hiuksia sekä Eevalle&Jukalle että Riemulle. Me muut jatkettiin mökiltä Kuopioon ja Plyushin luonnetestiin. Plyush testattiin mammanmussukaksi :) Pentukoulu jäi tällä viikolla väliin, mutta Vauhti pääsi Eevan mukana aloittamaan ohituskoulun. Ohituskoulussa aloitettiin ehdollistaminen, eli koira tulee näkyviin --> ruokaa, koira menee pois --> baari menee kiinni.
Mökkikuvia TÄÄLLÄ.

Vauhti 14vko
Tällä viikolla mulla aikoi osa luennoista eikä tehty mitään erikoista, yksinolot ovat menneet tosi hienosti eikä keittiöön ole tullut vahinkojakaan. Sisäsiisteys muuten on edennyt ihan hienosti, iso talo vaikeuttaa sitä kyllä siinä suhteessä, että Vauhdin on helppo pujahtaa jonnekin aina pissille tai isommalle hädälle.
Pentukoulussa harjoiteltiin kosketusalustaa. Käytiin myös Eevan ja Putin sekä koiralauman kanssa pitkällä metsälenkillä - ihmiset ja koirat nauttivat todella! Ohituskoulussa jatkettiin ehdollistamista ja lopuksi odotettiin jo katsekontaktia ennen naksua.
Lenkeillä oon vahvistanut katsekontaktia ja hyvää hihnakävelyä samoin ruokakipolla odottaminen onnistuu jo hienosti.

Vauhti 15vko
Pentukoulussa opeteltiin kosketuskeppiä ja seuraamista. 17min on maaginen keskittymisen raja.
Ohituskoulussa tehtiin jo suorakulmiota, eli käveltiin Riemu + Vauhti + häiriökoira suorakaidetta ja ylläpidettiin katsekontaktia vaikka toinen koira tuli lähelle. Romi tuli loppuviikosta hoitoon ja Vauhti pisti Romia järjestykseen vähän liikaakin... Onneksi Romilla ei ole suurempi pyrkimyksiä päästä pomoksi, joten harmonia säilyi hyvin.

Vauhti 16vko
Tällä viikolla käytiin eläinlääkärissä hakemassa toisen satsin rokotteita, elopainoa 5,8kg. Hampaita ei vielä vaihtunut, mutta pian varmaan vaihtuvat. Pentukoulussa näyttelyremmissä hyvin kävelyä, kotona aloitin jo sitä että Vauhti työntää mielellään pään hihnasta läpi. Perjantaina ohituskoulussa Vauhti oli Eevan mukana, kun itse olin kuuntelemassa Agility - right from the start -luentoa. Lauantaina Vauhti oli mukana tekemässä harjoituksia ko. seminaarissa ja oli vähän väsynyt, eli vähän liikaa äksöniä pienelle pennulle kun pe illalla olivat treeneissä, Romi oli hoidossa ja Liisa&Sumu tulivat yöksi. Vauhti ei arastellut sulavaliikkeistä BC:tä yhtään, ihanaa! :) Sunnuntaina mulla olikin sitten Tepa tekemässä harjoituksia.
Videota cairnlaumasta.

tiistai 24. elokuuta 2010

Vauhdissa on vauhtia!

Lauantaina tuli Vauhdille mittariin 12vkoa, mutta vieläkään ei ole seisotuskuvia otettu...

Sunnuntaina olin Lohjalla kisoissa töissä, hienoja tuloksia tuli monelle tutulle - onnea! Vauhti kävi haistelemassa tunnelmaa ja painimassa pikku-Mayan kanssa. Vauhti oli paikassa ihan ku kotonaan, ei sen enempää hötkyilly ku muuallakaan.

Maanantaina olikin puuhaa. Päivällä käytiin ekoissa rokotuksissa Niittykummussa. Kaikki oli kunnossa, 4kg on elopainoa kertynyt. Hampaat vielä tallella, siru toimi ja molemmat kiveksetkin oli paikoillansa!
Iltapäivästä käytiin Riemu Raikulin ja Eevan kanssa pentuleikkikoulussa, paikalla oli muutama muu pentu ja kaaharikaksikko paini keskenänsä.. Onneksi sentäs tutustuivat muihinkin ettei mennyt rahat ihan hukkaan. Kävin vetämässä myös treenit Hakkilassa ja Riemu&Vauhti nukkuivat unta palloon autossa sen aikaa. Riemu pääsi Eevan kanssa vähän treenailemaan kontaktia ja rauhassa olemista loppupuolella. Vauhtikin kävi vähän jaloittelemassa lopuksi vielä hallin puolella.

Tiistaina uni maittoi Vauhdille päivällä, mutta onneksi iltapäiväksi Vauhtiin tuli vauhtia :) Pentukoulussa opiskeltiin kosketusalustaa. Asiaa helpotti se, että oon nenäkosketusta jonkin verran tehnyt Vauhdille. Nyt tarkoituksena oli opettaa vauhdikas ja iloinen tassukosketus (etutassut) hiirimatolle. Palkan annoin matolle, nostin maton ylös joka naksun jälkeen. Aluksi vedin maton vain pois, mutta lopuksi houkuttelin pois matolta namin avulla.
Eka kriteeri nenäkosketus: ensin hiirimatto oli mun kädessä alhaalla (2x n.15 settiä), sitten kosketti jo maata mutta kädessä (2x n. 15 settiä) ja sitten kokonaan maassa (ja minä seisomassa, 4x n. 15 settiä, maton paikka vaihtui koko ajan).
Toka kriteeri: (matto maassa) väh. yksi tassu matolla (3x n.15 settiä)
Kolmas kriteeri: kaksi tassua matolla (4x 10 settiä)
Sitten käsky 'matto' ja naksu samaan aikaan, kriteeri säilyi samana (kaksi tassua matolla, 4x 10 settiä)
Sitten käsky 'matto' kun on menossa matolle, naks kun tassut matolla. (4x10 settiä)
Lopuksi tehtiin vielä muutama x10 settiä niin että kouluttaja heitti maton, mä annoin käskyn 'matto' naks kun tassut oli matolla ja palkka matolle. Kaikki sujui ihan mielettömän hyvin, yhelle sessiolle ihan hirveesti toistoja, yksi käsky taisi ainoastaan mennä huti ja Vauhti jaksoi taas hommata täysillä koko 20min. 15min kohdalla vähän meinasi hajut viedä mukanaan mutta hyvin pääsi jyvälle taas kun kutsuin takaisin hommiin ja vahvistetiheys oli tarpeeksi nopea.

Vauhti 12vko metsäretkellä

perjantai 20. elokuuta 2010

Tätien(kin) mussukka :)

Vauhti ei todellakaan pelkää ketään, viime viikonloppuna käytiin Westie-erkkarissa moikkaamassa tätejä ja setiä sekä eilen Niko piipahti Vauhdin kanssa sekoittamassa tätien päät (ja ehkä myös yhden sedän pään) kun olin vetämässä treenejä Lempolassa. Kummassakin paikassa kiersi sylistä syliin pusuttelemassa ja siliteltävänä. Ihanaa kun se juoksee heti vieraan ihmisen tykö kutsuttaessa, pistää korvat ilo-luimuun ja häntä vispaa :)

Agikentällä kulki kivasti matkassa, pidin kyllä hihnassa enkä antanut kauheasti hortoilla. Tehtiin namitargettia (niin että juoksi sinne namille, 'aim for it') ja tekipä Helin ja Matin kanssa kerran pussinkin :D Siitä se lähtee!

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Ohitusharjoituksia (pentukoulu osa 3)

Tällä viikolla pentukoulussa oli vuorossa pihatreenit. Treenattiin hihnassakävelyä ja kontaktin pitoa ulkona. Samalla opeteltiin ohittamisen alkeita. Vauhti näytti jälleen parastaan ja tapitti lähes koko 20min. mua suoraan silmiin häntä vispaten <3 Vauhti kävelee hihnassa muutenkin tosi nätisti, joten vielä meillä ei siinä ole ollut ongelmia. Vielä ollaan Vauhdin kanssa ohiteltukin ihan nätisti, mutta saatiin siihen kivoja vinkkejä ja nyt pitäisi vaan päästä käytännössä testailemaan. Nikokin on nyt kotona niin voin mennä Vauhdin kanssa kaksin primetimeaikaan ohittelemaan koiria :)

Tänään aamupäivällä naksuttelin nenäkosketuksesta targettiin, seisomisesta ja pahvilaatikon päälle kiipeämisestä (erikseen siis). 

Tähän mennessä Vauhti melkein 12vkoa:
- Tunnistaa nimensä (tulee luokse, ottaa katsekontaktin nimestä)
- Tekee tarpeensa pääsääntöisesti pihalle (sekä takapihalle että tien varteen + vieraissa paikoissa myös pihalle). Sisällä paperille.
- Kulkee metsässä vapaana hyvin mukana, liikkuu reippaasti ja ketterästi vanhempien koirien vanavedessä, tulee kutsusta ('tule!')
- Kulkee hihnassa tien reunassa vetämättä, myös vanhempien koirien kanssa.
- Antaa leikata kynnet
- Antaa harjata turkkia
- Pysyy pöydällä seisomassa nanosekunnin :D
- On ehdollistunut naksuun
- Osaa pitää katsekontaktia myös liikkeessä
- Osaa odottaa ruokaansa 'hetken' (takapuoli menee maahan ja sitten kuppi menee maahan)
- Käskyt 'seiso' & 'nenä' vasta otettu käyttöön (eli naksu ja käsky samaan aikaan)
- Peruuttaa kun käsi on nyrkissä edessä (ja liikkuu vähän) ja sanoo 'piippiippiip'
- Osaa koskea nenällä paikalla olevaan käteen (käden paikka voi vaihtua)
- On helppo naksutella kiipeämään erilaisille esineille
- Istahtaa aina vain nopeammin suljetun oven edessä kun ollaan menossa ulos. Ei kiirehdi enää niin paljon ulos ilman lupaa vaikka ovi aukeaa.

tiistai 17. elokuuta 2010

Kuvasaastetta

Vauhti 10vkoa
Vihdoin sain kuvia kamerasta ulos :)
Enemmän kuvia näkyy täällä!

Seisotuskuvia ei ole valitettavasti tullut otettua kun Niko on ollut reissussa, ensi lauantaina tulee täyteen 12vkoa joten silloin taas kuvataan!
Suurimmaksi osaksi meno on kyllä tällaista...
... ja tällaista.

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Kaveri kunnossa!

Riemu selvisi säikähdyksellä sairaalareissustansa, mutta joutuu viettämään viikon saikulla. Joten tämä akka joutuu ihan ite viihdyttämään tuota pientä piraijaa.

Vauhti on tällä viikolla keksinyt komentamishaukkumisen, kukkapenkin kaivuun, tavaroiden riipimisen,  raapimisen ja kantamisen sekä sen että Alisa kiljuu kivasti kun sitä napsii... Käsien pureminen on myös yltynyt johonkin ihan uudelle tasolle... Ilmeisesti olen malttanut olla kiljumatta EI! joka käänteessä, koska se (jostain syystä) menee useimmiten perille. Oma sisäinen tiikeriemoni pulpahtaa kyllä välillä pintaan kun Vauhti satuttaa Alisaa ihan tosissaan ja siitä olen puhutellut kevyellä poskiotteella, onneksi ne muutamat kerrat sekin on mennyt perille! Normaalisti yritän kääntää puremisen johonkin sallittuun tai jos sekään ei auta niin laitan pennun johonkin oven/portin taakse jäähylle. Haukkumiseen puuttumista olen pohtinut paljon. En tykkää turhaan louskuttamisesta, joten siitä tavasta tahdon eroon. Jos Vauhti komentelee Tepaa, Tepa saa sen loppumaan yleensä samantien yhdellä tai kahdella louskasulla Vauhtia kohden (Tepakaan ei ilmeisesti siedä tota sopraanohaukkumista). Jos Vauhti komentaa Plyushia, Plyush kylmänrauhallisesti katsoo vain pois ja odottaa, että ötökkä keksii jotain muuta tekemistä. Joten oma käyttäytyminen pitäisi siis valita. Tähän mennessä olen yrittänyt olla reagoimatta ollenkaan (mua Vauhti ei kyllä yleensä komentelekaan, vanhempia koiria ja harmitustaan purkaa myös haukkumalla) tai jos korvat meinaa puhjeta kimityksestä, niin jäähy kutsuu. Hassua, sillä Alisa on ihan samanlaisella koulutusmetodilla juuri :D Jäähypaikalla on ruuhkaa!

ps. Molemmat pallit paikallaan!

torstai 12. elokuuta 2010

Kiirusta pitää!

Tulipas asetettua tavoitteita tälle viikolle :D
Kaupunkivierailu jää ensi viikolle, mutta lauantaina käydään varmaankin piipahtamassa Westie-erkkarissa.

Tällä viikolla pentukoulussa opeteltiin luopumista. Käsi nyrkissä ja naks+nami kun koiran nokka irtosi nyrkistä. Samaan yhdistettiin peruuttaminen ja käsky. Vauhti osaa nyt peruuttaa kun sille laittaa käden nyrkissä eteen ja sanoo "piip piip piip" :) Opetan tuon vielä niin, että se osaisi peruuttaa ilman käsimerkkiä. Pentukoulussa meni taas tosi hienosti, Vauhti jaksoi hienosti keskittyä koko 20min. Se liikkuu mun mukana tosi kivasti (saan sen siis omalla liikkeellä taas oikeaan kohtaan), eikä jää makoilemaan mihkään. Ainoa mikä aiheuttaa meikäläiselle päänvaivaa on se, että Vauhdin takalisto iskeytyy maahan välittömästi jos vihjeiden välissä on yksikin ylimääräinen sekunti. Joten tämä naksuttelija saa kaivaa nameja uuteen koitokseen konekivääritahtia!

Eilen ja tänään naksuttelinkin molempina päivinä 3x 15 naksua peruuttamista (välillä ehtii istahtamaan ennen naksua, mutta muuten peruuttaa muutaman askeleen tosi varmasti ja ennenkaikkea iloisesti!) sekä 3x15 naksua seisomisesta. Eilen Vauhti istahteli vähän väliä, mutta tänään istahti kaikkien sarjojen aikana ehkä kahdesti, jes! Yritin tänään kiinnittää huomiota että ite pyörin niin että se seisoi mun vierellä, edessä jne. Huomenna liitän siihen käskysanan 'seiso'.
Muistinkohan kertoa, että sunnuntaina naksuttelin Vauhtia seisomaan mm. ämpäriä vasten ja se sujui kuin vettä vaan. Lopuksi ajattelin kokeilla nouseeko vadin päälle (vati nurinpäin) ja sinnehän nousi! Taito mies!

Tänään iltaruualla Vauhti ei yrittänyt mennä vanhempien koirien syötäväksi vaan odotti omaa vuoroa, jee!

Ei mennäkään perjantain treeneihin aiheuttamaan sekasortoa, jospa saisi tapettia lasikuistille täällä kotona. Kotona on ollut kyllä sellanen remppatyömaa (mikään ei ole siis muuttunut...) joten motoriikka- ja alustaharjoituksia on kyllä tehty. Ens viikolla keskityn naksuttelemaan esineillä kiipeilemistä ja kovien äänien itse tekemistä (koiran pitää kaataa pino vaikkapa metalliastioita ja luoda itse melua, oppii näin tykkäämään melusta :) Pentukoulussa voisin toivoa, että opetettais tuota 'odota'-käskyä.

Vauhdin bestis Riemu joutui tänään vesimyrkytyksen takia Viikkiin eläinsairaalaan. Raukkaparka on juonut liikaa vettä, joten on nyt teholla siellä Viikissä. Sydän mykkyrässä toivotaan parasta!

ps. Muistikortinlukija on hukassa, joten kuvasaastetta joutuu odottelemaan.

maanantai 9. elokuuta 2010

Naksnaksnaks

Naksuteltu on, torstaina Vauhti oli mukana isojen koirien agitreeneissä. Tavattiin monta tosi erilaista koiraa, naksuttelu meni hyvin kentän laidalla (naksuttelin katsekontaktista) vaikka toinen koira treenasi vieressä, käytiin kentällä leikkimässä ja otettiin lelulle lähetystä - meni ihan sairaan hyvin!

Sunnuntaina (yritettiin) ottaa seisotuskuvia, täytyy katsoa kamerasta tuliko yhtään julkaisukelpoista..
Naksuttelin myös targettiin koskemisesta pihalla, meni hyvin - vahvistetiheys oli suunnilleen sen 4-5sek. Vaikka Plyush söhläs siinä vieressä välillä. Seuraavaksi kriteeriksi otan että naksutan vain nenäkosketuksesta. Siitä tulee sitten meidän kontaktialastulo, nenällä kosketus maahan alastulokontaktilla, käsky "nenä".

Vauhdilla on kivekset ruvenneet vähän hisseilemään, välillä nousevat ylös ja välillä ovat laskeutuneena - toivottavasti tuosta asettuvat!

Tällä viikolla ohjelmassa toinen kerta pentukurssia, ihmis- ja koiravieraita (pentu), kaupunkivierailu (+juna), kynsien leikkuu, harjausta sekä pöydälläoloharjoituksia. Lisäksi "odota"-käskyn opetteleminen sekä kosketuskeppiin tutustuminen. Perjantaina yritetään päästä agitreeneihin, vaikka Niko onkin työreissussa tämän viikon.

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Taitava pentu! (pentukoulu osa 1)

Tiistaina aloitettiin koulu-ura pentukurssilla. Kurssilla on neljä muuta pentua (3-5kk ikäisiä), koira kerrallaan otetaan koulutettavaksi ja muut seuraavat ilman koiraa. Ainakin itse opin tosi paljon siitä, että katson muiden tekemisiä, samoja virheitä kaikki kuitenkin tehdään.

Ekalla kerralla aihe oli naksutukseen ehdollistuminen sekä katsekontakti. Samalla tarkkailtiin vahvistetiheyttä (kuinka monta naksautusta per 30sek) sekä koiran keskittymiskyvyn kestoa. Vauhti oli vuorossa viimeisenä. Olin kotona kerran, pari kymmenen satsia naksua ladannut joten otettiin vähän pikakelauksella tuo alku. Ensin pelkkää latausta 3x30sek (vahvistetieheys 3-4sek) ja sitten naksautus katseesta yrittäen pitää sama vahvistetiheys. Lataus onnistui hyvin ja naksautus katseestakin melko mukavasti. Murenevat kananpalat häiritsivät hieman vahvistetiheyden ylläpitämistä.
Vauhti jaksoi keskittyä ihan täpöllä koko aika kun treenattiin (n. 10min), häntä vispasi koko ajan iloisena :) Harmi kun en tajunnut kameraa ottaa mukaan! Ensi kerralla sitten :)

Tänään harjoiteltiin kotona sisällä ja pihalla yhteensä 6 x 10 namia. Ekaksi muutama 'ilmainen' naksautus, sitten naksautus katseesta 2x 10 namia. Pihalla yksi satsi katseesta, sitten tein vielä kaksi satsia targetin kosketusta ja lopuksi yhden satsin katseesta. En malttanut olla kokeilematta kun pentu toimi niiiiin hyvin! Ja targetinkin hokas nopsasti, jätin siihen että selvästi hokasi tuijotella targettia mutta ei vielä koskenut tahallaan (vahingossa kyllä monesti seisoi targetilla). Palkkasin targetille, ehkä olisi pitänyt palkata sivuun? Ensi kerralla kokeilen sitä. Halusin nopeasti ottaa jonkin toisen naksuteltavan asian rinnalle, sillä vanhemmat koirat on sellasia silmiin tuijottelijoita etteivät sitten hoksaa tarjota mitään muuta. Nyt penneli siirtyi sujuvasti katseesta targetin tuijotteluun ja taas katseeseen! Jee :)

Näihin kuviin ja tunnelmiin by Vauhti ja Riemu ;)

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Vauhti on kotona!

Tiistaina 27.7 lähdettiin iltapäivästä isännän kanssa Vauhdin hakureissulle. Ärripurrilassa meitä oli vastassa tutun innokas koiralauma, Vauhti täysillä mukana menossa :) Sarin luota saatiin aimoannokset oppia ja eväitä yhteiselle taipaleelle.

Vauhdin kotimatka meni hienosti turvavöissä ja sylissä istuen, vähän taisi jännittää kun uni tuli vasta melko loppumatkasta, siihen saakka silmät vain lurppasivat :) Kotona oli vastaanottamassa Tepa-manssi ja Plyush-cairn, jotka häntää heilutellen

ottivat pennun vastaan. Plyush nuuhkaisi muutaman kerran ja jatkoi sitten omia puuhiaan, Tepa yritti vähän leikittääkin mutta Vauhti ei vielä silloin oikein lähtenyt mukaan. (Se asia korjattiin kyllä jo heti seuraavana päivänä :)). Tepa on meidän leikkitäti ja Vauhti saa varmasti leikkiä sydämensä kyllyydestä. Siskon jackrussell, Riemu, pyörii myös talossa säännöllisen useasti ja koska ikäeroa on vain 2kk, lapset ovat löytäneet leikkitoverit toisistaan. Vauhti on löytänyt sisäisen karjunsa jo tosi aikaisin ja osaa siis nylkyttää neitoja tilaisuuden tullen... Tepan kerran kerrottua mitä mieltä se on moisesta, Vauhti ei ole moista uskaltanut enää kokeilla. Puolestaan Riemulla ei ole vielä tietoa moisesta ja se onkin 'joutunut' Vauhdin harjoituskappaleeksi. Onneksi Riemu on sen verran nopeampi, että meno ei ehdi yltyä ihan mahdottomaksi. Toivottavasti Riemukin pikkuhiljaa alkaa asiasta

komentamaan.
Yksi lisä Vauhdin leikittäjiin on 2-vuotias tyttömme Alisa. Vauhti ja Alisa liikkuvat parivaljakkona ja puuhaavat yhdessä pihamaalla vaikka ja mitä. Alisa esittelee Vauhdille lelujaan ja Vauhti selvästi kuuntelee. Vauhti on kokeilee melkoisesti hampaitaan tavaroihin ja erityisesti käsiin, mutta Alisaa se ei ainakaan toistaiseksi ole napsinut - tai sitten Alisa kestää sitä paljon paremmin kuin me aikuiset!

Innolla odotan mitä Vauhdista tuleman pitää, se on tosi rohkea mutta viisas

pentu. Malttaa jäädä katsomaan jos jokin epäilyttää eikä pakene häntä koipien välissä mihinkään. Se tutustuu kaikkeen ja kaikkiin todella luottavaisesti, eikä jännitä oikeastaan mitään tilanteita. Ollaan käyty iltaisin myöhään muutamalla 'remmilenkillä' (remmissä ja ilman) ja on ollut jo (melko) pimeää, eikä Vauhdin vauhti hyydy ollenkaan. Yhtenä iltapäivänä lähdettiin tutustumaan vähän ympäristöön ihan kaksistaan ja saatiin seuraksemme ukkonen. Ukkonen jyrisi, mutta Vahtia se ei haitannut. Tänään ajateltiin lähteä ekalle retkelle pieneen lähimetsään.
Kotona Vauhti saa ravata miten mieli tekee talon ja takapihan väliä. Silmällä on kuitenkin koko ajan pidettävä, koska tuo rohkea otushan menee minne lystää. Suurimmaksi osaksi selvästi opiskelee vanhempien koirien juttuja ja kävelee niiden perässä. Toistaseksi Vauhti väsähtää ja nukkuu useat päikkärit päivän aikana, mutta silloin kun on tolpillaan meno on melko villiä! (video tulossa)

Vauhdin koulutus on aloitettu nimen opettamisella sekä naksutinta on ehditty kerran ladata. Ollaan myös leikitty paljon ja opeteltu vähän namin syömistä targetilta. Vauhdin suurin motivaattori on selvästi leluilla leikkiminen ja leikin lomassa on opeteltu vähän 'irti'-käskyä, jotta homma ei leviä ihan käsiin. Nameillä palkatessa pitää tosi tarkasti olla juuri oikealla nami suussa, sillä mielenkiinto ei riitä vielä välttämättä edes etsimään kädestä namia. Tosi hyvin iltalenkeillä Vauhti malttaa kuunnella ja tulla pyydettäessä ja selvästi siis kuitenkin palkkaantuu nameista, koska jaksaa lenkeillä iloisesti pyrähtää luokse kun sitä huutaa. Olen yrittänyt koko ajan palkata Vauhtia innokkaasti ja niin että vau

hdikas meno jatkuu koko ajan, palkan kädestäkään ei tarvitse olla tylsä.
Tiistaina aloitetaan pentukoulu Koirakoulu Visiossa, päästään kunnon oppiin :)

Tässä lopuksi vielä kännykuva viime viikolta, latailen kamerasta kuvia mahd. pian ja laitan näkyville.

ps. Lauantaina oltiin Roturacessa Tepan kanssa ja samalla jäätiin katsomaan Vauhdin sukulaisia, joita juoksikin monin kappalein! Vauhdin äiti ja iskä, mummu ja isoisä sekä kasa vähän kauempia sukulaisia - hauska nähdä cairnejakin niin sankoin joukoin juoksemassa! Vauhti ei vielä päässyt mukaan, ensi vuonna sitten!

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Vierailulla pentulaatikossa 8.7.

Eevan kanssa käytiin ihastelemassa Vauhtia Ärripurrilassa. Voi miten oli reipas pentu, siellä oli hyvä hurjastella mummun ja äiskän sekä Lelu-westien kanssa. Pissit ja kakat tuli hienosti pihalle ja sisällä paprulle.




Nyt luetaan kaksi viikkoa kaikkia mahdollisia koulutusoppaita ja laaditaan lukujärjestystä oppilaalle :D

Agility on omaa sydäntä lähellä, joten se tulee toivottavasti olemaan myös Vauhdin päälaji. Tottista olisi kiva opetella itsekin, joten se otetaan jollain tasolla ohjelmaan.
Kiva olisi jatkaa myös Iitun kanssa kesken jäänyttä pelastuskoiratoimintaa, täytyy sitä kysellä sitten vähän myöhemmin. Mejä ja luolat kiinnostavat myös!
Jos kauneutta siunaantuu niin pyörähdellään myös näyttelyissä jonkun kerran.

Naksuttimen käyttöä haluan opetella enemmän, vaikka olenkin perustanut kouluttamista aina positiivisen vahvistamiseen.
Naksutinta olen käyttänyt aiempien koirien kanssa jonkun verran, aika vähän kyllä. Lähinnä olen opettanut houkuttelemalla ja sitten naksuttimella vahvistanut jo opittua.

Pitkän tähtäimen tavoitteita
Mielestäni tärkeitä isoja ja pieniä juttuja:
- sosiaalinen sekä ystävällinen ihmisille ja koirille
- innokas työskentelijä, pystyy työskentelemään itsenäisesti mutta kuitenkin yhdessä ohjaajan kanssa.

Agijuttuja:
- pystyy keskittymään (=oppimaan) vaikka muita koiria / muuta tapahtumaa.
- on kiinnostunut ohjaajasta, liikkuu ohjaajan kanssa mutta suorittaen silti itsenäisesti.
- moottori kunnossa
- motivoituu sekä namilla että lelulla
- osaa odottaa rauhassa omaa vuoroaan / malttaa mielensä.
- ei säiky korkeita paikkoja, liikkuvaa alustaa, kolahduksia ja rämähdyksiä.
- odottaa lähdössä
- vahva estevarmuus, esteet kaikilta puolilta - eri kulmista.

Näihin asioihin tulen kiinnittämään erityistä huomiota kouluttamisessa.

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Tähän avataan blogi!

Pikkuinen cairnpoika saapuu kotiimme heinäkuun lopussa, tämä blogi täyttyy pentuelämästä ja treenijutuista :)

Tässä Vauhti 3vkoa.