sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Oivallista jälleen

30.9. Oivan talvikausi alkaa

Sunnuntaina jatkui jälleen Oivan treenit, toivottavasti pääsisin osallistumaan mahdollisimman paljon.

Oivan treenit on meille hyvää peruskertausta, esteitä ja ohjausta. Siellä kiinnitetään paljon huomiota palkkaan ja ajoitukseen, ohjaajan eleettömyyteen jne. Se kaikki säntillisyys saa vain minussa aktivoitumaan jonkun jäykkä-kakka-fiiliksen. Rentous, reippaus ja semmonen flow katoaa suorastaan silmissä. Siihen mun on ehdottomasti kiinnitettävä huomiota ja panostettava, kun se taas näkyy Vauhdissa samantien.

Ekalla kerralla tehtiin kahta hyppyä peräkkäin sekä mustaa suoraa putkea (meidän pääpaino Vauhdin itsenäisessä etenemisessä). Vauhti otti nuuskutteluhäiriötä uusista treenikavereista, mutta toimi yllättävän hyvin. Putkiharjoituksessa tuli esiin räjähtävän lähdön puute. Muuten sekin meni hienosti. Lähtöasia on ollut tiedossa, mutta oon yrittänyt vaan unohtaa sen.. Ehkä pitäis tehdä sillekin jotain....

Riemu oli hoidossa ja se oli Tepan kanssa autossa odottamassa. Löydettiin jälleen uusia polkuja Sporttikselta ja koirat nauttivat syysmetsästä :)


maanantai 24. syyskuuta 2012

No joha pomppas!

Vauhtiin on löytynyt ihan uusi vaihde. Mä en kyllä voi käsittää miten hyvin se on kulkenut mitä ikinä oon tehnytkin.
Jopa siis kotioloissa se on ryhdistäytynyt, tulee kun kutsutaan eikä oo tehnyt mitään tyhmää. Se on kävellyt remmilenkeilläkin ihan niinku oikeesti kauniisti. Ma ei ymmarra. Nautin joka hetkestä :D

Lauantaina 22.9. Tepa ja Plyush starttasivat Lägin kisoissa ja Vauhti oli haistelemassa kisatunnelmia.
Mua jännitti ihan hirveästi :D Hyvä, että Vauhti oli tottumassa siihenkin.
Päivitin Tepan blogiakin ikuisuuden tauon jälkeen: http://tepatreenaa.blogspot.fi/2012/09/tepa-kisoissa.html
Plyushin tulos HYL, kun ohjaaja juoksi lelu kädessä pari ekaa estettä... No ei sillä, kyllä kepit olis viimeistään meidän kohtalon sinetöineet ;) Plyushin vauhti oli kivaa puoleen väliin, sitten keppien takkuaminen sotki ja siitä jatkaminen oli purkka-meininkiä. Mutta tulipahan testattua leikkimiset ja tekeminen ihan vieraassa paikassa, ehkä se Plyushinkin aika vielä joskus tulee... :)
Vauhti taasen oli ihan ykkönen, se oli ihan ku kotonaan. Ei hötkyilly, vähän taisi aluksi pörrötä mutta rauhoittui. Ihan hereillä ja oikein aktiivinen se oli, mutta tosi hyvällä tavalla. Leikkiminen kentän laidalla onnistui tosi hienosti. Uskalsin jopa kokeilla lämppärihyppyä pikkuharjoituksen kera ja sekin onnistui - uskomatonta!!!

Maanantaina 24.9. Sepon treeneissä oli mukana uusi treenikaveri, uroskäppänä. Oltiin Eevan kanssa niin tolloja, ettei edes nimeä kysytty. Ehkä ens kerralla tajuttais sen verran enempi. Käytiin vähän tarkemmin läpi treenirutiineja ja tekihän se hyvää itsellekin. Tein ensin Tepan kanssa ja se juoksi "suoralla" niin kovaa, ettei ollut mitään mahkuja pysyä perässä - aika makeeta! Puomin pään ohitus oli vaikea, sellasia pitäs treenata.
Vauhti oli (voisko sanoo -taas-) ihan super, oma juoksulinja oli hakusessa, kun suora ei ollutkaan suora :) Mutta tehtiin molemmat hienosti töitä!
Video jäi teknisistä syistä ottamatta. 


Löydettiin vielä kiva uusi polku Eevan ja lauman kanssa treenien jälkeen, joten treenit olivat alusta loppuun melko täydelliset :).

Perjantaina saadaan toivottavasti Mieheke kotiin, alkaa tää kotivastuu jo painamaan.. 

tiistai 18. syyskuuta 2012

Tukka putkella

Onpas taas aikaa vierähtänyt, miehekkeen reissutyö pitää kiireisenä myös minut täällä kotopuolessa. Ärsyttää, etten ole ehtinyt esimerkiksi Oivan treeneihin juuri ollenkaan kesällä.

Sepon treeneissä on sentään päästy käymään ja videoitukin melkein joka kerta.
Vauhti on välillä ollut ihan messissä, mutta taas viime aikoina vähän vähemmän messissä ja mua ärsyttää. Ja se ei varmasti lisää mahdollisuuksia saada Vauhtiin vauhtia. Mutta silti. Kyllä korpeaa. Tottakai mun väsymys ja hektisyys täällä kotona (+ ei juuri kotitreenejä jne.) vaikuttaa meidän keskinäiseen tekemiseen ja jos kotona ehdin jotain tehdä Vauhti tekee (voisin melkein sanoa) aina tosi hyvällä draivilla. Sepon treeneissä draivi on ollut hukassa. Tuntuu, että Vauhti jotenkin haistaa sen "nyt sun on toimittava" - ajatuksen. Minussahan tapahtuu joku muutos tottakai myös. Joten onpa taas tullut pohdittua. Oispa välillä kiva vaan treenata :P. Onneksi Tepa ja varsinkin Plyush ovat kunnostautuneet todella treeneissä! Plyushin ongelma on nyt terveys. Takapää ei ole kyllä ihan kunnossa, ja se näkyy kun rasitusta on enempi (pikkupätkä esim. neljään kertaan). Nutrolinin Nivel-öljy auttaa kyllä ja jos sitä on unohtunut laittaa niin se näkyy heti. Pitää varata sille osteopaattiaika sekä yritinkin jo päästä joukkotutkimukseen, jossa kuvattais lonkat.

21.8. Plyush kävi trimmissä ja Vauhti samalla vähän siistiytymässä (tosi vähän siis). Saara yritti valaa uskoa tohon turkkiin.. Ehkä mä taas vähän aikaa jaksan uskoa, että se siitä alkaa kasvaa.

Uskaltauduin ilmoittautumaan kisoihinkin sataan vuoteen. Ajattelin ilmoittaa vain Tepan ja hypärille, mutta innostuksissani ilmoitin Tepan lisäksi myös agiradalle ja myös Plyushin agiradalle! :D Katsotaan kuin akan käy... Tavoitteena on treenata kisaamista :). Pitäis löytää ittelle hyvät kisarutiinit ja hyvä vire sekä mulle & koiralle. Oppia, ettei oo kiire esim. lähdössä, vaan omaan tahtiin.

Mutta siis:

20.8.

27.8.



31.8.-2.9. Manssitreffit
Oltiin treffailemassa mansseja Virroilla koko perheen voimin  ja oli kyllä kivaa! Paikka oli hieno ja seura mukavaa :) Vauhti yritti vähän egoilla muiden urosten edessä, mutta muuten meni oikein mutkattomasti.
Helin ottamia kuvia meidän poppoosta latasin Flickriin.
Tepa teki hienosti Nikon, ALISAN ja mun kanssa. Yhdestä koirasta riittää siis monelle :D Kokeilin myös pikakerran lopuksi Vauhdilla ja se toimi uskomattoman hyvin!!!!!!!!! Mä meinasin pillahtaa itkuun ku ajattelin ettei tästä kuitenkaan mitään tuu ja sitte se paineli siellä minkä kintuistaan pääsi. Vieras aitaamaton hiekkakenttä ja kaikki muut ympärillä! Leikki ja irtosi ja osasi :)


3.9.


5.9. Lägin koulutusvuoro
Koirat oli autossa mukana, kun olin vetämässä treenit. Ajattelin, etten jaksa tehdä niiden kanssa mitään, mutta kun hämärä laskeutuikin enkä voinut laskea hunnilaumaa enää metsässä irti niin jotenkin sitten oli energiaa purettava. Tein ihan pientä pätkää, missä oli paljon kuitenkin kiihdytys-, jarrutus- ja käännösvihjeitä. Plyush ja Tepa teki ensin ja oli jo melko pimeää - ne oli niin hyviä. Tein ilman rimoja ja Plyushkin paineli niin että hiekka vaan lenteli :D Otin Vauhdin vaikka oli jo lähes pilkkopimeää (enkä jaksanut käydä kääntämässä autoa kentälle päin). Ja Vauhti oli aivan törkeen hyvä! Siis aivan käsittämätöntä, se juoksi ihan täpöö, jarrutti täpöö ja kääntyi täpöä. Uskomatonta :D

Tässä ulkomuistista piirretty ratapiirros manssitreffeiltä (by LiisaN), jota käytin treeneissä. Tein omien kanssa tuota 8-12 pätkää.


10.9.
Eeva oli koirien kanssa Sepon treeneissä, kun me lomailtiin Menorcalla!
Hyvin oli kuulemma mennyt, videoita ei vissiin ole todisteeksi.

17.9.
Treenasin samalla salaa, kun Eeva&Riemu teki kontakteja. Ensin Plyush, sitten Tepa ja vikaksi Vauhti. Ajattelin, että teen Vauhdin kanssa jos ehdin. Pääpaino kuitenkin näissä kisakokeiluissa. Ja kaikki teki tosi upeesti! Tepan kepit kun sais varmemmaksi, niin olisin ihan kybällä luottavainen kisoihin.

Varsinainen treenipätkä oli 8 estettä, mä tein kuutta ku ne kaksi ekaa oli kontaktiharjoituksen alueella.
Hyppypyöritys, piiiitkä valssi/takaaleikkaus, ulkokulma ja kiihdytys. Oon vieläkin äimänä, että kaikki teki tän niin hyvin. Tepakin teki takaaleikkausversionkin!

Tällasia treenejä kun sais useammin! En tiedä onko edes videota, ku tein niin salaa (:D), mutta kylläpä Vauhtikin taas yllätti. Se ampu kuin tykin suusta ja vaikka jäi kerran taskusta tippuneen lelun palan luokse, se jatkoi sieltä heti matkaa kun tajusi että jatkoin ohjausta. Aika hieno fiilis! Tämän päivän resepti kotityyliin tehdyistä treeneistä toimi tällä kertaa. Odottelu siis ilmeisesti sopii Vauhdille, sillä odoteltiin mattimyöhässeppoa pihallakin tovinen. VOITTAJAFIILIS!