11.6 oli toinen kerta hyppykurssia Vappu Alatalon hoivissa. Tällä kertaa vuorossa oli perus- sekä kasvava sarja. Vappu antoi treenivinkkejä, varsinkin kun kasvava sarja tuotti 'ongelmia'. Vauhti ei tuntunut tajuavan, että hyppyihin voi valmistautua laukkaa pidentämällä, vaan hypyt ikäänkuin kasvoivat vain Vauhdin nokan eteen ja roiskaisi niistä sitten jotenkin vain yli.
Video tulossa
Toistaiseksi siis kerran viikkoon kumpaakin sarjaa, kasvavassa kolme ekaa bumpereilla ja neljäs rima 10-15cm korkeudessa. Lisäksi jo aloitetut takapäähahmoitusharjoitukset. Treeneissä bumberit / ihan matalat rimat.
Seuraava kerta on 13.8.
Vappu ehdotti myös, että seuraisi meitä pidemmän ajan - sehän sopii meille! Vauhdin ongelmakohdat on tyypillisiä terriereille ja saman rakenteisille. Vauhti on kuitenkin vielä niin nuori, että kaikki mahdollista joten kehittymistä on hyvä seurata. Jospa saatais vaikka jotain vinkkejä ja neuvoja etuvetoisille :)
Ooh, mä oon niin kade tuosta Vappu Alatalon hyppytekniikkatreenistä ;) Kävin sen motivointiklinikkaa kuuntelemassa muutama viikko sitten ja oli tosi mukavan kuuloinen tyyppi hyvillä ajatuksilla. Joskus käytiin Hemin kanssa hyppytekniikkaakin harjoittamassa yhden viikonloppukurssin verran (eri henkilön vetämänä tosin), mutta treenimahdollisuuksien puutteessa sekin sitten jäi treenaamatta loppuun eikä enää jaksa muistaa miten harjoitukset menikään.. Etuvedolla mentiin meilläkin, mutta sillä on jotain outoa niissä lonkissakin. Pitäisköhän munkin muuttaa Etelä-Suomeen kun siellä on kaikki kivat jutut :D
VastaaPoista-Henna-
Hih, suosittelen Etelä-Suomea! :D
VastaaPoista