30.4. Sepon treeneissä oli taas tekemistä. Vauhdin keskittymiskyky oli jossain hyvin pitkällä. Kerrankin mä sain kehuja ja kerrankin koirassa saattoi olla jotain "vikaa". No tietysti oisin voinut jotain tehdä (mitä, sitä emme tiedä), mutta ainakin meikäläinen yritti ja yritti. Yritys myös osittain palkittiin, mutta eipä ollut lähtötaso taas huumaava.
Onneksi oli Riemuraikuli, jonka kanssa pääsin sitten itse treenimään.
##
Lisäys
Jännä miten mulle oli jäänyt mieleen niin tahmainen kuva Vauhdin menosta treeneissä.
Videoita katsellessa nimittäin ekat pätkät meni ihan kivasti! Sitten lopahti ja työvoitolla sitten taas lopussa vähän toivon pilkahduksia.
Treenivideoita täällä.
(Taustalla näkyy Riemun "rauhallinen" taukokäytös...)
Analyysiä;
- Loppupalkat on Riemun kanssa paremmat, samoin oma liikkuminen napakampaa.
- Tossa mielentilassa ei Vauhdille istumishinkkausta (syö selvästi motivaation).
- En kävele kakkoshypyn kautta vaikka piti.
- Ihme hinkutusta tuo lähtö, reippaammin liikkeelle!
##
Tein kotona myös keppejä. Ihan suorana tulee puolet missauksia.. jos inasenkin auki, niin hakee. Eli reeniäreeniä.
7.5. Sain oikein yksityisopetusta Sepon treeneissä, kun E&E olivat kipeinä. Otin Tepan mukaan seuraneidiksi ja se pistikin Vauhtiin vähän lisävipinää. No ei vieläkään mitenkään superisti, mutta paremmin. Kahdeksikossa ympyrätyöskentely sujui, mutta takaaleikkaus mutkaputkeen ei. Työvoitolla se onnistui sekä Tepalle että Vauhdille, mutta kaunista se ei kyllä ollut. Tätä siis harjoiteltava.
Illalla oltiin pitkästä aikaa myös kettuilemassa. Ajattelin, että olisin käynyt Lohjalla kenttäcupissa, mutten sitten jaksanutkaan tehdä kieppiä. Eikä tosiaan toi Vauhdin vire päivän treeneissä oikein vakuuttanut.
Kettuilu sujui kivasti. Ensin sisäänmeno oli hankalampi, mutta kaksi seuraavaa kertaa menivät jo aika liukkaasti. Ensin liikkuminen luolastossa oli vähän tahmeaa ja Vauhti antoi kyllä liikaa ääntä (haukkui/kiljui vaikkei ollut ketulla), mutta seuraavat kerrat se oli jo paljon parempi. Meni madalluksistakin, vaikka selvästi kroppaa oli tullut viime syksystä miehelle lisää.
8.5. oli ensimmäiset Oivan omatoimitreenit Sporttiksella. Plyush oli seuraherrana. Pääpaino oli uuteen ryhmään tottumisessa ja tehtiin kiihdytyksiä etupalkalle sekä niin että lelu heitettiin vasta lähdön jälkeen. Vauhti teki ilman hyppyjä ensin ja oli itseasiassa tosi innokas. Myöhemmin tein myös hypyillä, ensimmäinen periodi meni hyvin mutta toinen ihan plörinäksi. Vauhti ei vapautunut istumisesta ja vaikka ja mitä. Blaah.
Oivan tunnin jälkeen menin vielä 'kesävuorolle' toiselle puolelle, jossa tein
- A:ta maksipöydällä. Tämän treenauksesta oli jo pitkä aika. Yritin tehdä kaikenmoista ohjaajahäiriötä ja saada Vauhdin rikkomaan. mutta en onnistunut siinä kuin vissiin kolmesti kymmenen toiston aikana. Hieno poika!
Ens kerralla jyrkempi kulma.
- Ympyrärallattelua, jossa ensin tosi nihkeää menoa, mutta sitten lähti lyyti kirjoittamaan. A oli osana rataa (vika este). Kolme kierrosta, joista yksi A- missaus.
9.5. olin vetämässä pitkästä aikaa Lägiläisille treenit. Aika ironista, mutta treenautin treenirutiineja ja palkkausta :P. Hyvin porukka lähti mukaan ja saatiin monelle varmasti lisää työkaluja pakkiin!
12.5. Seppo järkkäsi talvikaudenpäätöksen. Mulla oli mukana Tepa ja Vauhti. Tepa teki tosi hienosti, kunnes kolautti polvensa muuriin. Näyttää siltä että päästiin säikähdyksellä, pitää seurailla sitä nyt vain.
Vauhdilla oli täysi työ pysyä keskittyneenä. Päätyseunusta oli täynnä koiria ja radän pätkä oli siihen kulmaan. Puomi oli kauempana ja Vauhti teki tosi kivasti nokkimiset puomin päähän. Yksi poistuminen ilman lupaa. Samoin kauempana päätyseinästä (vaikka muuallakin toki oli koiria ja ihmisiä), se leikki mun kanssa ja piti hienosti kontaktia. Tein rataosion kahdessa erässä. Eka erä oli ok, mutta aika tahmaa. Väliaikana Vauhti leikki ja oli kivasti mukana, mutta heti radan pätkälle päästyämme, se meni jotenkin ihan lukkoon. Ensin se liikkui tahmeasti, sitten se liikkui paremmin mutta suhahti ohimenevän koiran erään. (Tuli kuitenkin pois kutsusta!) Työvoitolla sain sen tekemään putket. Yllättävää kyllä ei harmittanut, vaikka itse radan pätkä meni ketuiksi. Muut tehtävät se suoritti hienosti vaikka hallissa oli aikamoinen härdelli. Tietääpähän mitä treenata, muun muassa ;)
Nyt oon pohtinut meille Vauhdin kanssa jotain ihan erilaista yhteishommaa. Tarvittais varmaan semmosta tiimiytymistä enempi. Niinpä oon katsellut Dobo-kursseja sekä rallytokoa. Katsotaan mihin saadaan ilmoittauduttua!
Mä suosittelen kyllä lämpimästi rally-tokoa, se on sopivan hauskaa, sopivan haastavaa ja vahvistaa just hyvin perustottelevaisuutta ja yhteistyötä. Sopii pikkuisen suurpiirteisemmällekin terrierille (ja omistajalle...) kun kaikki ei ole niin justiinsa, mutta uutta opeteltavaa riittää vaikka kuinka kun liikkeitä on paljon ja toisaalta halutessaan liikkeet voi hioa "tokomaisen" tarkoiksi.
VastaaPoistaNäitkö muuten meitä siellä rally-kisoissa? Olitko sä ajanottajana? En ollut ihan varma tunnistinko, niin en uskaltanut moikata :) Kisoissa oli kivaa, mutta tottumattomuus kyltteihin ja lepattava reunanauha hiukan häiritsivät suoritusta... Nyt pitäisi vaan kehittää telineet, niin pääsisi omin päinkin treenaamaan kylttien kanssa :)
T. Hannamari ja Lennu
Kiitos kommentista! :) Viikonloppuna päästäänkin agiseuran rallytoko-tutustumiseen.
VastaaPoistaMä olin ajanottajana Oivan kisoissa, piti tulla luokkien välissä moikkaamaan, mutta ehdittekin sitten jo lähteä :) Teillä oli kivannäköistä menoa, rentoutta ja parempaa virettä vaan seuraavaan koitokseen - siitä se lähtee! :)
Oon nähnyt Mean koirakoululla niitä ikean servettitelineitä kylttitelineinä, tuulessa ne ei kyllä pysy mutta kotitreeniin varmaan oikein hyvät.
Terkkusin,
Kaarina
Tiedätkö, meillä Hemi virittäytyy miljoona kertaa paremmin agiin, kun mä olen opettanut sille tokon seuraamisen kivaksi jutuksi sekä myös sellaiseksi, että siitä ei livetä. Käytän sitä radalle mennessä, aina kisoissa etenkin, jotta saan a) Hemin keskitymään työskentelyyn ja blokkaammaan ulkopuolista häiriötä b)nostamaan virettä c)tajuamaan, että nyt oikeasti tehdään töitä. Tuli vaan mieleen noista reagoinneista häiriöihin.. Leikittäminenhän ei Hemille toimi ollenkaan virittäjänä, jos se ei ole oikeassa mielentilassa tai se keittää helposti vähän yli ja alkaa entistä enemmän tähyillä ympärilleen. ;)
VastaaPoista-Henna-