sunnuntai 19. elokuuta 2012

Uusi viikko

Kulunut viikko on ollut uuvuttavaa lähinnä ei-koira-asioissa. Mieheke on ollut työreissussa ja olen ollutyksinäni kotivastuussa. Puuh. Mutta se siitä.
Kotitreenejä en ole juuri ehtinyt tekemään, jotain pieniä vain.

Maanantaina 13.8. Seppoiltiin

Lyylillä oli edelleen juoksu, Vauhdin keskittyminen oli vähän niin ja näin ja välillä on kyllä aika kypsä olo siihen. Onneksi oli Tepa ja Plyush mukana ja sain sentäs tehdä.
Pitäis jotenkin niin täpäkkänä Vauhdin kanssa eikä yhtään mennä mukaan sen haihatteluun. Ja sitten vielä olla ärsyyntymättä. Ääh.

Video tulossa

Keskiviikkona 15.8. Lägin treenienvetovuoro
Koirat oli mukana vetämässä treenejä, mutta en jaksanut tehdä mitään. Kaikki kuitenkin odottivat tosi hienosti ja metsälenkkeiltiin sitten vielä kunnolla matkalla kotikotiin, missä mukulat oli hoidossa. Tykkään niin lenkkeillä siellä, metsää ja tilaa. Metsien pohjat on kivaa kanervikkoa ja niissä on helppo lenkkeillä.
Lauma vauhkona
Karavapallot tykkää Lohjasta


Torstai 16.8. Hämeessä
Lähdettiin mökille mun äidin seuraksi poimimaan marjoja. Tosin meistä oli varmaan ehkä enempi haittaa ku hyötyä :)

Leffakarkkeja
Mökkirannassa
Vauhti ja Plyush




Lauantaina 18.8. Ojangossa
Tänä lauantaina päästiin taas vierailemaan cairnistien vuorolle. Linda oli ottanut mukaan hauskan mölliradan.



Tepa oli taas hieno treenaaja, puomikin meni upeasti (tosin alastulokontakti oli ensin karmea, sitten vähän parempi - mutta kesti hinkkaamista! :)).

Vauhti oli aluksi tosi hyvä, leikki + irroitti (!!) hyvin, irtosi ja kääntyi. Sitten se rupesi leikkaamaan mun selän takaa ja pakka hajosi siinä. En osannut siis tarpeeksi näpsäkästi hoitaa sitä epäonnistumista, Vauhdin keskittyminen herpaantui ja häiriöt (hajut/ ihmisten liikkeet / toiset koirat) valtasi mielen. Tyhmänä yritin ja yritin, pitää nyt taas miettiä mitä tollasissa tapauksissa tekis. En halua opettaa sille, ettei tartte tehdä jossei just huvita, mutta toisaalta asenne ja keskittyminen hukassa on ihan turha tehdä mitään. Huoh.
Eli siis oikeasti lyhyet, intensiiviset sessiot - muista!

Plyush teki myös pikapyrähdyksensä tosi hienosti, rikkoi yhden lelunkin - mammanmussukka <3 p="p">                                                                                                                                                         

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti