perjantai 1. huhtikuuta 2011

Lelupostia jenkkilästä!

Täydellistä lelua metsästetään meillä alituiseen.
Tepa roikkuu (ja on aina roikkunut) missä tahansa lelussa, rätissä, pallossa tms. Plyush sen sijaan aiheuttaa (ja on aiheuttanut) päänvaivaa, siltä kun tuota taistelutahtoa puuttuu muutenkin. Se on herkkä suustaan, joten mitkään kovat/ikävät/muoviset tms. lelut narut eivät käy. Pehmoiset, vinkuvat lelut saavat Plyushinkin leikkimään - ainakin kotona. Kotona ja treeneissä leikkimistä onkin todella harjoiteltu - joten älkää ihmiset ikinä ottako treeneissä leikkivää koiraa itsestäänselvyytenä!

Vauhti roikkuu hyvin leluissa, tosin vähän riippuen vireystasosta. Treeneissä lelu saattaa kulua (toki oma leikkiminenkin hiipuu treenien kuluessa), jolloin teen seuraavan osion sitten namilla. Tähän liittyy myös motivaatio, eli lelun kuluessa Vauhti lähtee myös hajuihin helpommin kuin nameista.

Eilen postitäti kiikutti sitten odotetun paketin CleanRunilta ihan kotiovelle saakka :)
Paketista löytyi Gretas Ugly Toy (pehmeä fleecelelu, jossa myös vinku) ja Fox Tail Chaser (ketunhäntä narussa). Molemmat saivat riehakkaan vastaanoton, katsotaan mitä pojat sanovat niistä treeneissä!

Lisäksi paketissa oli Tepalle Thundershirt. Paita lupaa helpotusta mm. paukkuarkuuteen ja eroahdistukseen. Tepa pelkää etenkin ukkosta, se aistii sen jo ennen jyrähdyksiä mutta paukkuherkkyyttä sillä on myös. Samaten eroahdistus nostaa päätään tasaisin väliajoin (kuten esim. juuri nyt..), joka sitten ilmenee eteisten kaappien purkamisena ja ruuan etsimisenä joka paikasta. Laitoin Tepalle paidan kun lähdettiin kauppaan, ja takaisin tullessa odotti rauhallisempi koira kuin yleensä. Mitään ei ollut tuhottu eikä Tepa ollut niin kierroksilla meidän tullessa kotiin. Joten voinen suositella paitaa muillekin!

3 kommenttia:

  1. Moi!

    Mielenkiintoista tekstiä leikeistä. Meilläkin lelupalkkausta on otettu käyttöön treeneissä. Ja oikea-aikaisuus on mielestäni vieläkin vaikeaa. Varaan palkkaukseen ihan oman karvavetonaru-härpäkkeen, jota käytetään vain treeneissä mielenkiinnon säilyttämiseksi.

    Kotona leikitään kaikenlaisilla leluilla. Vetoleikit, noutoleikit ja etsintäleikit on ihan pop. Meillä koira kantaa leluja leikittäväksi ja tuntuu nauttivan yhdessä puuhailusta. Ulkona leikkeihin maltetaan keskittyä huonommin, ja usein vasta loppulenkeistä keppileikit kiinnostavat riittävästi.

    Muistan muuten sieltä Ogelin cairnien luonnetestauksesta, kun tuomari kehotti moneen otteeseen leikkimään koirien kanssa ja sitä kautta vahvistamaan taistelutahtoa.

    Leikeilläkin on siis merkitystä.

    Leikkisin terveisin
    Anne ja Sohvi

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anne taas kommentoinnista :)

    Ehdottomasti leikeillä on merkitystä! Ja leikkimistä pitää harjoitella - eri leluilla, eri paikoissa ja tilanteissa. Iän myötä riehakkuus usein vähenee, mutta jos leikkimiseen on panostettu alusta saakka koira on varmasti helpompi saada lopunikää innostumaan leikkimisestä erilaisissa tilanteissa. Samalla ikä tuo myös tasaisuutta, ja mä ainakin uskon että tuo Vauhdin hajuihin välillä lähteminen on nuoren miehen juttuja ;)

    Mäkin pidän eri lelut treeneissä ja kotona, vaikka täytyy sanoa etten mä kotona sisällä juurikaan leiki koirien kanssa. Tai siis muuten kuin treenin yhteydessä, ja sisällä usein palkkaan namilla kun tuppaa nuo kierrokset nousemaan ja tila loppumaan lelulla palkatessa. Leluja meillä on koirien vapaassa käytössä aika vähän, reuhaavat keskenään ilmankin :). Luita sitten lojuu sitäkin enempi.

    Sulais jo lumi niin pääsis omalle pihalle treenaamaaaan!

    VastaaPoista
  3. Pitää vielä kompata. Yksi syy, miksi meillä leikitään aika paljon lienee se, että meillä kun tuota koirien keskinäistä reuhaamista ei (vielä) ole tarjolla. Leikkikaveri on kyllä Sohville jo luvattu, mutta vähän saa koirus vielä kasvaa. Ehkä vuoden päähän...

    Samalla vannoutuneet kantakaupunkiasujat harkitsevat siirtymistä pihalliseen asumismuotoon, jossa todella on muutama etu, kun kaksi karvakorvaa pyörii jaloissa.

    Kevättä kohden.

    /Anne

    VastaaPoista